Voihan tunkkaiset tuulimaisemat, pitihän tämäkin päivä vielä nähdä. Eddie Murphy ja Martin Lawrence pääosissa draamaelokuvassa! Sellaiseksi Lifen nimittäin laskisin, vaikka rainan alku antaakin olettaa tyypillistä rääväsuukomediaa. Leffan veijarikaksikko osuu viinan salakuljetusreissulla väärään paikkaan väärään aikaan ja seurauksena on elinkautistuomio murhasta. Syyttömien ”kaverusten” tie käy siten vankilaan, josta pakeneminen ei kovasta yrityksestä huolimatta tunnu onnistuvan.
Life ei tarjoa katsojille yhtään omaperäistä ideaa. Ellei sellaisena voida sitten pitää sitä, että kaikkien rääväsuiden esikuva on lykätty yhdessä manttelinperijänsä kanssa jollain tasolla jopa koskettavaksi laskettavaan teokseen. Itse olen aina ollut kaikenlaisia ennakkoluuloja ja tiukkoja kategorisointeja vastaan, mutta tässä tapauksessa minunkin on myönnettävä, etteivät Eddie Murphy ja Martin Lawrence kerää lisää uskottavuutta tällaisella yritelmällä. Pikemminkin päinvastoin.
Minulle jäi leffan katsomisen jälkeenkin epäselväksi asiaksi se, minkätyyppinen elokuva Life pyrkii olemaan. Komediallisen alun muuttaminen loppua kohden entistä vahvemmaksi draamaksi on varsinkin tällä pääosakaksikolla vain veren kaivamista nenästään. Varsinkin kun draamallisenkin osan sekaan on ollut pakko sotkea kaksikon välisiä riitoja ja ”hauskaa” sanasotaa.
Vertaus sellaiseen mestariteokseen kuin ”Shawshank Redemption” saattaa olla aika korni, mutta perusjuonet näiden leffojen välillä ovat yllättävänkin samankaltaiset. Onkohan yrityksenä ollut tehdä värillisten oma Shawshank Redemption?
Jotain positiivistakin elokuvasta löytyy, nimittäin maskeeraus. En ainakaan muista aikaisemmin nähneeni missään leffassa yhtä aidon ja uskottavan näköistä vanhenemismaskeerausta kuin Lifessa.
Life on harmiton elokuva, joka jättää itsestään kuitenkin turhan valjun maun suuhun. Pähkähullu eläintohtori pysyköön lestissään.
