Samoihin aikoihin Bloodsportin kanssa julkaistu Musta Kotka näyttää jo kannen perusteella varsin mielenkiintoiselta tapaukselta, kun elokuvan kannessa komeilevat Kosugi ja Van Damme. Vaan mikä onkaan totuus? Eric Karson näyttää sen meille.
Maltan vesistöille on pudonnut amerikkalaisten ikioma hävittäjä, jonka sisältö on erittäin arvokasta. Siispä amerikkalaiset lähettävät paikalle Hendersonin (Gene Davis) hakemaan lastin, mutta kun neuvostoliittolaisetkin ovat saman asian perässä, ei CIA:n isommilta pomoilta löydy niin paljon luottoa, jottei he lähettäisi tehtävää varten parasta agenttiaan Ken Tania (Sho Kosugi). Ja oikeassa he olivat, sillä Henderson jää kiinni ja näin saadaan aikaan Van Dammen elokuvauran ensimmäinen tappo. Tarinahan ei pääty tähän, vaan tämän jälkeen saadaan seurata, kuinka Ken Tani selviää neuvostoliittolaisten piinaavasta varjostuksesta ja Andrein (Van Damme) kanssa käydyistä tappeluista. Siinä sivussa Tani yrittää esittää vastuullista isää, kun pojatkin on sotkettu CIA:n toimesta samalle keikalle.
Tältä toimintaelokuvat näyttävät, kun ohjaaja päättää, ettei toimintaa sitten kuitenkaan laitetaan tarpeeksi mukaan, tai tehdä siitä edes katsomisen arvoista. Juoni keskittyy kaikkeen muuhun paitsi itse asiaan, mutta asiasta mainitaan aina välillä. Elokuva toimii käytännössä turistinähtävyytenä Maltalle, koska mitään muuta ei elokuvassa nähdä. Käydään läpi hienot rauniot, hotellit, rannat, museot ja vähän torielämää. Jokunen räjähdys voidaan nähdä ja muutama muu tuttu piirre toimintaelokuville.
Näyttelemisen suhteen ihmiset on osattu roolittaa oikein, vaikka amerikkalaistuotannoksi elokuvassa vilisee harvinaisen paljon aksentteja. Kosugin roolin on ymmärrettävästi japanilaisamerikkalainen, mutta miehen puheesta saa kuitenkin selvää. Neuvostoliittolaiset puhuvat kuten aksenttilla voi vain puhua. Sen sijaan Van Dammen rooli ilmenee oikealla tavalla. Muutama sana siellä täällä ja loput hoituu fyysisellä olemuksella.
Kosugin nimi komeilee myös elokuvan toimintakoreograafikkona, mutta mitään mullistavaa ei nähdä, tai edes näyttävää. Koko elokuva oli varmasti pyritty tekemään Kosugin ja Van Dammen tappeluiden varaan, mutta pyrkimys jäi vain paperille. Sen sijaan saadaan nähdä, kuinka Van Damme pomppii ensimmäisen varsinaisen tappelun aikana, kuin kirppu ikään kuin ollen Bloodsportin jälkeisistä kuvauksista vielä aivan täpinöissään elokuvauransa käynnistymisestä. Kosugi näyttää jo melko kyllästyneeltä, kun elokuvaura on tämän jälkeen ohi. Mies toki näyttää muutamaan otteeseen näyttäviä liikkeitä, mutta jää kuitenkin näyttävyydessä Van Dammen varjoon.
Koko elokuvasta ei saa oikeastaan mitään irti, ja sitä voikin lähinnä suositella molempien näyttelijöiden faneille, koska ulkopuoliset tuskin ensimmäisen katselukerran jälkeen koskevat tähän teokseen. Sen sijaan faneille elokuvan kohokohdaksi nousee, kun Van Damme on tynnyrien päällä spagaattiasennossa ja heittelee puukkoja.
