Voi sitä vanhaa kunnon Hammeria! Lukuisten kultaisten menestysvuosien jälkeen firma alkoi 70-luvun puolella luisua kohti vääjäämätöntä tuhoaan. Ei sillä, etteikö Hammer vielä olisi pystynyt tuottamaan yhä laadukasta ja sukat jaloissa pyörimään saavaa brittikauhua, mutta ajan muoti oli vain sattunut vuosikymmenten saatossa vaihtumaan lepakkolinnoja ja viittamiehiä vilisevästä kivikovasta kauhugotiikasta psykologisiin trillereihin sekä raamatullisia teemoja kierrättäviin Hollywood-kauhisteluihin. Yhtenä viimeisistä epätoivoisista hankkeistaan Hammerin johto päättikin kaivaa naftaliinista ammoin Peter Cushingille kaavaillun, sankarillisesta vampyyrinmetsästäjästä kertovan leffasarjan…
Vanhan Englannin maita ja mantuja yhdessä kyttyräselkäisen apurinsa kanssa kiertävä kapteeni Kronos on saarivaltakuntaa piinaavia vampyyrejä metsästävä miehinen mies, jolta sapelin heiluttelu sujuu siinä missä heposella ratsastaminen sekä kauniiden naisten vietteleminenkin. Uuden ajan muotia mukaillen urhea sankarimme onkin vähän kuin yhdistelmä peribrittiläistä toiminnan miestä, samuraita sekä spagettilänkkäreiden antisankareita: vampyyrinmetsästyksen lomassa sinisilmäinen karvarinta pysähtyy toisinaan imuttelemaan sikaria, kaatamaan kurkkuunsa viktoriaanisen ajan Englannin tujuinta viskiä, vetämään pahiksia pataan sekä saarnaamaan omaa vinhaa new age -filosofiaansa.
Vastaansa komea korsto saa tällä kertaa mustaan kaapuun piiloutuvan salaperäisen hahmon, jonka sanotaan kiertävän maaseutua rahvasta kansaa piinaten. Kurja köyhälistö tietää verenimijän tuhoavan tieltään kaiken kauneuden niin ihmisistä kuin kedon kukkasistakin – missä tahansa vampyyri kulkeekaan, ei vanhan uskomuksen mukaan ruoho enää kasva takaisin. Köyhät kyläläiset pestaavat legendaarisen vampyyrinmetsästäjän selvittämään oudon mysteerin juurta jaksain sekä hoitelemaan piinaajansa päiviltä. Televisiosarjan pilotilta maistuva seikkailu tuntuu kuin huutavan itselleen jatko-osaa, mutta Hammerin taloudellisen tilanteen, firman johdon änkyröinnin sekä Kapteeni Kronoksen huonon menestyksen vuoksi vampyyrijahti ei ikinä edennyt ensimmäistä elokuvaa pidemmälle.
Kapteeni Kronoksen ohjannut ja kynäillyt Brian Clemens on muuten melkoinen seppä, Mark Twainin lähisukulainenhan loikin aikoinaan uraa televisiopuolella ennen siirtymistään Hammerin leipiin sekä myöhemmin käsikirjoittamaan mm. klassikon nimeltä [movie]Highlander 2 – Paluu[/movie]. Kapteeni Kronos lieneekin tekijänsä uralla ainakin omasta mielestäni onnistuneempia tuotoksia, sillä kaikenlaisista muista genreistä napatuista kummallisista ideoista huolimatta – tai juuri niistä johtuen – Hammerin vampyyrinmetsästys erottuu edukseen useimmista samaisen firman vampyyrituotoksista. Perinteiseen tuotantoyhtiönsä tapaan historialliset lavasteet, puvustus sekä tietty viihdyttävä halpismeininki ovat kuitenkin tälläkin kertaa taattua itseään, suoraa toimintaa, verta ja vampyyrejä vain olisi saanut olla huomattavasti enemmän.
Yksi kiehtovimmista lukemistani argumenteista Kapteeni Kronoksen puolesta perustuukin elokuvan päätähden itsensä kömpelyyteen: saksalaisen Horst Jansonin rautakangen karismalla tulkitsema legendaarinen vampyyrinmetsästäjä on persoonallisuutena kaikkea muuta kuin dialogissa aggressiivisesti markkinoitu pysäyttämätön akrobaatti sekä naissankari. Konkreettisen koetun todellisuuden sekä käsikirjoituksen välinen dissonanssi saavat kaikkien ei-janoisten sankarin seikkailut vaikuttamaan pikemminkin jonkinlaisen sankariksi tekeytyneen veijarin temppuilulta – tyylitajuisen tekijätiimin käsissä suunniteltu elokuvasarja olisikin helposti voinut saada toteutuessaan myös mainitun kaltaisen hauskan käänteen. Kapteeni Kronoksen vampyyrijahti saikin postuumisti kaksi sarjakuvamuotoista jatkopalaa vuosina 1976 ja 2017.
Tiettävästi Hammerin päättävät elimet eivät olleet Kapteeni Kronoksen seikkailuista lainkaan mielissään, eikä aiemmin kaavaillun elokuvasarjan tuotanto ikinä edennytkään jotain alustavia luonnoksia pidemmälle. Clemensin ohjaustyö itsessään hyllytettiin vuosikausiksi, teattereihin asti Kronos päästettiin vasta erinäisten strategisten leikkausten sekä Horst Jansonin germaanisella aksentilla lausumien repliikkien dubbauksen jälkeen. Hammerin johdon usko tuotoksensa menestykseen oli niin olematon, ettei vähän erilaisen kauhuhalpiksen markkinointiin juuri viitsitty panostaa aivan maltaita enempää. Sittemmin legendaarisen vampyyrinmetsästäjän seikkailu onkin kerännyt omanlaisena kulttiyleisön, Hammerin nykyiset omistajat ovat jopa ladanneet koko teoksen laillisesti internetiin kaiken kansan ihailtavaksi.
