Kuubalainen animaatioteollisuus lienee niitä sellaisia kummajaisia maailmassa, ettei genren sitkeämpikään harrastaja liene tehnyt sen kanssa tuttavuutta kuin enintään vahingossa ja tietämättään – jos sittenkään. Kuitenkin alan media tiesi edellispäivänä tietää kertoa paikallisen Juan Padrón -nimellä kulkeneen kunnioitetun vanhan mestarin poismenosta. Tällainen paikallinen genre on kuin onkin siis ihan oikeasti olemassa, ja sillä on vieläpä omat suhteellisen nimekkäät tekijänsäkin. Käsillä oleva epämääräinen sepustus toimikoon siis kevyenä johdantona aiheelle, josta tuskin kovin usein tullaan turisemaan edes omilla näppäimilläni.
Historia ei tiedä kertoa kovinkaan paljoa Vampires in Havanan tuotantohistoriasta, mutta sitkeät huhut kertovat tekijöiden kärsineen niin pahasta resurssipulasta, että piirrosalustana jouduttiin paremman puutteessa käyttämään jostain kätköistä löytyneitä vanhoja vallankumouksellisia propagandajulisteita. Juan Padrónia voinee tässä suhteessa verratakin suoraan itseensä Ralph Bakshiin, jonka tavoin Padrónkin on joutunut parhaimmillaan taikomaan pitkät elokuvansa – niitä on kuusi kappaletta – käytännössä täysin tyhjästä, ilman kunnollista budjettia ja pitkälti improvisoiden.
Oikeastaan Vampires in Havanastakin voidaan vetää tyyliltään ja sisällöltään yhtäläisyysmerkkejä juurikin Bakshin kultakauden tuotoksien suuntaan, vaikkei kuubalaisten tekijöiden tuotoksessa silkassa laadussa ja luovassa hurmoksessa aivan samanlaisiin sfääreihin missään tapauksessa päästäkään. Tällä kertaa kyseessä onkin aikuisille suunnattu propagandahenkinen kauhukomedia, jossa Euroopasta Kuubaan muuttanut hullu vampyyritiedemies tulee keksineeksi seerumin, jolla valkoisina keskiluokkaisina ja gangstereina kuvatut, kyseistä seerumia omiin tarkoitusperiinsä hamuavat kapitalistiset verenimijät voivat kulkea huoletta päivänvalossa. Hullun tiedemiehen pahamaineista seerumia on tietysti koekäytetty tämän vampyyriveljenpojalla, joka sattuu vielä olemaan autuaan tietämätön sukunsa synkästä perinnöstä.
Ehkä vähän turhaa tässä vaiheessa enää lähteä toistamaan itseään, mutta tämä on todella halvalla tehtyä likaisempaa käsityötä, ja tietty rupuisuus ja suttuisuus näkyy ja kuuluu tässä oikeasti aivan kaikessa. Animaatio esimerkiksi on pahimmillaan todella kankeaa ja nykivää jälkeä, monessa kohtaa onkin suosiolla vain tyydytty pyörittelemään erilaisia stillkuvia, juoni on pahimmillaan melkoista kaaosta ja ääninäyttelijät kuin suoraan sikarimaan kadulta repäistyjä. Oikeastaan suurin pelastava tekijä Vampires in Havanassa onkin itselleni hahmojen hauska design, josta huomaa selvästi Padrónen vanhoista ranskalaisista ja belgialaisista sarjakuvastripeistä saamat vaikutteet, eikä näiden papattamasta hassunkuuloisesta espanjakielisestä dialogistakaan ollut yhtään pahitteeksi, vaikka ääninäyttelijöiden varsinainen taso ynnättynä rikkinäisen videokasetin tasoiseen äänen- ja kuvanlaatuun söikin miestä.
Vampires in Havana ei ole mikään mestariteos, ei ehkä elokuvana monen mielestä edes katsomiskelpoinen. No hemmetti, tätä tuskin kukaan koskaan tuleekaan katsomaan! Kannattaa kuitenkin vähän suhteuttaa mielessään Kuuban animaatioihmettä muihin saman lajin teoksiin, kuten vaikkapa aiemmin mainitsemani Ralph Bakshin hengentuotoksiin. Omasta mielestäni tämä ei tasoltaan lähentele edes etäisesti Bakshia, mutta jos tämän dubbaisi englanniksi ja panisi levitykseen ilman tarkempia taustatietoja, en yhtään ihmettelisi vaikka joku tätä erehtyisikin pitämään jonkinlaisena vanhan liiton kengännauhabudjetin omakustanne- ja underground-animaation unohdettuna helmenä. Kotimaassaan tämä ainakin oli siinä määrin kuumaa kamaa, että Padrón ohjasi tälle jatko-osan vuonna 2003.
