Pohjois-Irlanti on alue missä kuohuu ja kuplii koko ajan. Itse asiassa niin kauan että se taitaa olla jonkinlainen kansanperinne siellä. Danny Flynn (Sir Daniel Day-Lewis) oli osa em. perinnettä ja sen takia on vietti aika pitkän ajan häkissä, linnassa, kiven sisässä ja pytyssä. Hän kuitenkin pääsee vapaaksi ja jatkaa elämäänsä nyrkkeilijänä. Kaiken lisäksi hän jurosti pitää politiikan oman urheilusalin ulkopuolella. Luonnollisesti silloinen tyttöystävä Maggie (Emma Watson) on myös siirtynyt eteenpäin.
Jim Sheridanin alaisuudessa Daniel Day-Lewis ansaitsi ensimmäinen Oscar-patsaansa ja monta vuotta myöhemmin hän muuntui irlantilaiseksi nyrkkeilijäksi. Luvassa on siis jotenkin raskasliikkeistä draamaa alueella missä tunkkaiset värit, kerskuva uho ja pinnan alla lymyilevä väkivalta jättävät sitkaan leiman ihmisiin. Se on siis kuvaus ikiaikaisen vanhasta taistelutantereesta joka yhä kuplii ja velloo. Sellaisessa miljöössä yritys olla puolueeton kutsuu pelkkää halveksuntaa ja yksiselitteisiä muistutuksia puolen valitsemisesta. Tarina on erittäin elämälle maistuva sanan huonossa merkityksessä, sillä tarinassa ei ole selkeää dramaattista kaarta tai edes kunnollista vastakohtaa. Siinä on hyvä, ankea tunnelma ja hienosti ohjattuja nyrkkeilykohtauksia, mutta kokonaisuus on pelkkiä pilkkeitä.
Sir Daniel Day-Lewisin pitkässä ja ilmeikkäässä roolilistassa irlantilainen nyrkkeilijä on siitä vähemmän omituisesta päästä. Se ei kuitenkaan tarkoita roolin olevan huono. Danny Flynn on kovien olojen kova kasvatti jonka uupumus väkivaltaan huokuu hänen naamastaan ja hankalista, kömpelösti sanotuista sanoista joiden takana on kylläkin hellyyttä. Emma Watson ei ole mikään kimaltava kaunotar, mutta jatkuvasti kytevän sodan hajussa kasvaneen naisen on oltava luja kuin teräs ja sielultaan vahva kuin härkä. Muutkin roolit ovat yhtä jämäkästi esitettyjä, sillä draamallisen elokuvan sijasta tämä on enemmänkin kurkistus hikoilevan dynamiittilaatikon reunoille.
Tarinan latteus ja puutteellisuus nakertaa pistesaldosta ison palasen, mutta johdonmukaisen kylmä kuvasto, erinomaiset näyttelijät ja muutamat, suorastaan maagiset hetket korottavat kokonaisarvosanaa. Tämä on niitä elokuvia joilla on mieletön potentiaali tintata itsensä suoraan klassikkostatukseen, mutta se epäonnistuu siinä surkeasti. Surkeasta epäonnistumisesta huolimatta siinä on kauniita hetkiä ja hyvin hienovaraisesti esitetty viesti hyvin tärkeästä aiheesta. Valtavien puutteiden ja valtavien saavutusten takia oikeudenmukaista arvosanaa ei ole mahdollista antaa.
