On jälleen uuden hahmon aika ilmestyä animaatioelokuvaksi DC Comicsin puolelta. Aquaman eli suomeksi Vesimies, sai Salaman tapaan lopultakin oman elokuvansa, vaikka nimellisistä syistä saisi ensin vaikutelman, että kyseessä olisi pelkkä Justice League elokuva. Justice League: War elokuvan jatko-osana tarina kertoo kuinka Vesimies liittyi kyseiseen ryhmään.
Arthur Curry alias Vesimies (Matt Lanter) ei kykene käsittelemään elämänsä menoja. Isä on kuollut ja hänelle on kumma tapa suojella merieläimiä. Pian hänen kotiovelle ilmestyy tohtori Shin, joka kertoo tietävänsä enemmän hänen elämästään ja isästään. Samassa paikalle ryntäävät Atlantiksen sotilaat yrittäen murhata Vesimiehen. Eikä kauan mene, kun pelastavaksi sankariksi ilmestyykin Atlantiksen hallitsijan luotettava henkivartija Mera (Sumalee Montano). Hän selvittää kaiken historian Vesimiehelle, josta olisi tarkoitus tulla Atlantiksen kuningas.
Vaara piilee aina jossain, ja tällä kertaa se on nimeltään Orm (Sam Witwer). Kuninkaallisten hovissa käydään kiivas keskustelu pitäisikö heidän hyökätä vai tehdä rauhaa pinnan yläpuolella asuvien ihmisten kanssa. Orm on sitä mieltä että näin ei pitäisi tehdä ja suunnittelee katalan keinon syöstä nykyinen hallitsija eli Vesimiehen äiti pois vallasta. Ei auta kuin kutsua paikalle loput sankarit, jotta Atlantiksen armeija saadaan pysäytettyä.
Tarinahan perustuu edellisen DC Comics animaatioelokuvien tapaan sarjakuvatarinaan. Nyt adaptaation kohteeksi päätyi Geoff Johnsin kirjoittama Throne of Atlantis. Hyvin löyhästi tämä siihen perustuu, sillä tarinaa on muokattu aika paljonkin yksityiskohtia myöten. Noin karkeasti tarina meni kuta kuinkin noin mitä elokuva tarjoaa, mutta syy miksi sota puhkesi oli aivan toinen. Heath Corson on siinä mielessä melko hyvin onnistunut kirjoittamaan elokuvan sellaiseksi, että siitä saataisiin lähinnä viihdyttävä 70 minuuttinen toimintaelokuva pienellä draamalla.
Ohjaaja Spaulding sen sijaan on edellisiin elokuviin nähden onnistunut tässä hieman paremmin. Toiminta näyttää paikka paikoin melko hyvältä ja hyvin kuvatulta, kun monesti animaatioissa tämä saattaa olla kompastuskivenä. Tähän Spaulding on saanut lisättyä hieman enemmän draamaa, mutta valitettavasti elokuvan animointi on ollut sen verran heikkoa ilmaisemaan hahmojen tunteita, ettei katsojalle välity oikeastaan mitään. Kaikki ainekset oli olemassa, että draamastakin olisi saatu koskettavampaa, sillä elokuvan ääninäytteleminen on varsin mallikasta ja Frederik Wiedmann on jälleen saanut sävellettyä varsin tunnelmallista musiikkia. Kaikki tämä kuitenkin menee käytännössä aivan hukkaan, sillä animointi näyttää siltä, kuin hahmoissa ei olisi mitään eloa, paitsi silloin, kun he antavat vuorotellen toisilleen nyrkkiä.
Mikäli elokuvan tarinaan olisi panostettu enemmän, kuten parin vuoden takaiseen Justice League: The Flashpoint Paradox’iin, olisi tästä saatu vieläkin laadukkaampi elokuva. Siitä huolimatta elokuva tarjoaa mitä siltä voi odottaa, kun supersankarit ottavat jälleen ison roolin haltuunsa ja pelastavat maailman. Toivottavasti jatkossa nähtäisiin enemmän Vesimiehen edesottamuksia, sillä kyseisellä hahmolla näyttäisi olevan vielä paljon tarjottavaa.
