Voin rehellisesti sanoa etten ole katsonut eläissäni yhtään Star Trek elokuvaa ja varmasti siitä ikivanhasta sarjastakin ehkä jotain pätkiä nähnyt, kun William Shatner oli yhtä cool kuin Steve McQueen. Silti kuitenkin tiesin Kapteeni Kirkin ja Spockin sekä kumppanit nimeltä, joten sinäänsä tunsin olevani jo valmiiksi osa suurta faniryhmää.
Elokuvahan on suora reboot sarjalle, joka kertoo Enterprisen tarinan alusta lähtien. Elokuva on täynnä nousevia nuoria tähtiä sekä muutama vanha partakin mukana. J.J. Abrams toimii ohjaajana ja vaikka elokuvan saralla hän onkin vasta alkutekiöissä niin Vaarallinen Tehtävä 3 näytti että hänestä on ison budjetin haarukoihin.
Elokuva alkaa todella upealla taistelukohtauksella, missä Romulan planeetalta kotoisin tuleva paha Nero tuhoaa tähtilaivaston aluksen ja siinä samassa näemme tulevan Kapteeni James T. Kirkin syntymän. Seuraa nuoruuden villi aika ja lopullinen kutsu tähtilaivaston haasteisiin. Vaikka alussa sanoinkin, että en ole tutustunut Star Trekin henkilöhahmoihin niin silti jokaiseen on helppo samaistua. Parempaa valintaa Spockin rooliin en olisi voinut laittaa, kuin Heroes TV-sarjasta tuttua Zachary Quintoa. Mies on kuin syntynyt tähän rooliin. Nuori Chris Pine on myös hieman tuntematon allekirjoittaneelle, mutta silti suoriutuu nuori mies isosta roolista hyvin. Olihan hän sentään lähettänyt William Shatnerille hyväksyntäkirjeen roolia kohtaan ja saanut myönteisen vastauksen. Todellisen show:n kuitenkin varastaa Karl Urbanin näyttelemä Tohtori Leonard “Bones” McCoy vihaisella huumorillaan, joka pistää kenen tahansa suunpielet leveäksi. Käsikirjoitus on täynnä pistelevää dialogia sekä jo edellä mainittua huumoria.
Itse elokuva on todella tyylikäs. Vaikka tietokoneen näytöltä Blu-Raynä tämän katsastin niin silti olin todella vakuuttunut. Visuaalisesti mahtava teos olisi jopa ollut mielestäni voinut olla ehdolla parhaaksi elokuvaksi Oscar kisassa. Lavasteet ovat myös mahtavat. Antaisin ihan mitä vain pelkästään päästäkseni edes kerran näkemään Enterprisen ohjaamon ja istumaan siinä tuolilla. Sen verran pikkupojaksi tämän elokuvan jälkeen tunsin itseni. Olen todella ilahtunut minkälaisen suunnan Hollywood on ottanut elokuvien suhteen ja suurena Scifi fanina en voi kuin innolla odottaa parin vuoden päästä ilmestyvää jatko-osaa. Siihen asti: “Live long and prosper”.