Jokavuotiseksi muodostunut tapani on tuijottaa TV2:sta aina jouluaatto-aamuna. Silloin sieltä tulee joulupukin kuumalinja. Ei niinkään, että olisin järin kiinnostunut siitä, että joku äijä on palkattu joka vuosi pukiksi puhumaan lapsille puhelimessa. Vaan oikeastaan katson sen aina hyvien animaatiopätkien toivossa. Ja yksi niistä on joka vuosi kuumanlinjan päättävä, englantilaisanimaatio, Lumiukko. Olen joka vuosi tämän nähnyt ja nyt on aika puhua kansalle.
Eräänä päivänä peini poika herää sängystään ja vilkaisee ulos. Hän on aivan ällikällä lyöty. Lunta! Ulkona on satanut lunta! Poika innostuu suunnattomasti ja rientää innokkaana alakertaan ja samantien ulos lumisateeseen. Voiko mikään olla mukavampaa, kuin yön aikana satanut ensilumi? Nyt pääsee peuhaamaan lumessa! Poika tekee lumipalloja, painelee jalanjälkiä ja vaikka mitä muuta kivaa. Hauskanpito ei näytä loppuvan. Mutta sitten hän alkaa pyörittää todella isoa lumipalloa. Mitä hän oikein aikoo? No tehdä lumiukon tietysti. Hän kasaa sille lumesta vartalon, muotoilee kädet ja jalat, tekee erillisen pään, antaa sille silmät ja nenän, piirtää suun ja tuo lopuksi kaulaliinan ja hatun. Kas niin! Siinä on valmiina täydellinen ja hieno lumiukko. Mutta sitten onkin jo myöhä ja pojan on aika mennä sisälle ja nukkumaan. Koko päivä on mennyt peuhatessa ja lumiukkoa tehdessä, että nyt onkin sopiva aika mennä sänkyyn. Mutta poika ei malttaisi nukkua. Hän vain haluaisi katsoa tekemäänsä !lumiukkoa ikkunasta koko ajan. No, kyllähän se on siellä yön yli. Ei se minnekkään ehdi karata… Mitääh?? Poika ei ole uskoa silmiään. Oliko hän näkevinään, että lumiukko liikahti…?
Puolituntinen on tiettävästi lyhyt aika, joten siksi Lumiukkoa ei voi sanoa kokopitkäksi elokuvaksi. Mutta kuten tiedämme, puolituntiseen saattaa mahtua myös paljon ja Lumiukossa asia on niin. Kun ensimmäistä kertaa lapsena tämän näin, ihastuin ensinäkemältä. Siinä vaan on sitä jotain, että se on pakko katsoa aina joka joulu. Lumiukon maailmaan haluaa palata aina uudestaan, edes siksi puoleksi tunniksi. Tarinaan sopii hyvin, että siinä ei puhuta. Toisin sanoen lumiukko on mykkäanimaatio ja samalla pienmusikaali. Musiikki onkin Lumiukon sielu. Koko ajan taustalla soiva musiikki vaihtelee tilanteen mukaan. Aivastuskohtauksessa kuuluu kovaääninen töräytys, kun taas hiljaa hiipiessä musiikin voi tuskin kuulla ja joka askeleella tulee pieni aksentti. Mutta ei tämä vielä mitään. Se on vain alkusoittoa myöhemmin alkavalle Walking In The Airille.
I’m holding very tightI’m riding in the midnight blueI’m finding I can fly so high above with you
Far across the worldThe villages go by like treesThe rivers and the hillsThe forests and the streams
Children gaze open mouthTaken by surpriseNobody down below believes their eyes
We’re surfing in the airWe’re swimming in the frozen skyWe’re drifting over icyMountains floating by
Suddenly swooping low on an ocean deepArousing of a mighty monster from its sleep
We’re walking in the airWe’re floating in the midnight skyAnd everyone who sees us greets us as we fly
Aah… kuinka osaakin olla joka kerta aina yhtä kaunis kappale. Vaikka Nightwish on tehnyt tästä oman heviballadisovituksensa, joka kieltämättä kuulostaa sekin helvetin hyvältä, on tämä nuoren kuoropojan viattomalla äänellä laulettu alkuperäinen versio silti se oikea. Kokonaisuus on siis täyttä rautaa. Lumiukko on uskomattoman kaunis, koskettava ja lumoava animaatioklassikko, eli toisin sanoen mykkäanimaatio-mestariteos. Mikään ei ole pielessä. Päin vastoin. Kaikki on kohdallaan juuri niin kuin pitääkin. Tähän 26-minuuttiseen ihastuu joka kerta aina yhtä paljon, ikään katsomatta. Vaikka se on selkeästi suunnattu lapsille, niin minun mielestäni se on kaikenikäisten ajaton klassikko. Sen pariin haluaa palata aina uudestaan ja uudestaan. Ja se osaa olla aina yhtä hyvä.
Suosittelen lumiukkoa kaikille. Siis aivan kaikille. Kaikenikäisille, sukupuoleen katsomatta. Lapsille, nuorille ja aiukuisille. Ja ompa tätä nähnyt myös VHS:nä kaupassa ja voi olla, että DVD:kin löytyy. Mutta jokatapauksessa: joka vuonna, aina jouluaattona TV2 päälle siinä puoli kahdentoista aikaan. Et tule taatusti pettymään.
nimimerkki: Tolppanen
