Tässäpä oiva elokuva Allianssin Suomen jalkapallokartalta pois sysänneelle bisnesmies Zheyun Yelle! John Saylesin (meriitteinä mm. tulevan JP4:n käsikirjoitus, Springsteenin Born in the USA -video) ohjaama & käsikirjoittama urheiludraama kertoo vuoden 1919 sopupeliskandaalista, joka oli romuttaa koko baseballin uskottavuuden. Toisin sanoen: on sitä osattu ”pelata” jo ennenkin.
Tosipohjainen Lahjotut ei varsinaisesti kuvaa itse otteluita kuin pieninä pätkinä: pääpaino on joukkueen sisäisessä kuohunnassa, kun mestarisuosikki numero ykkösen kahdeksan tärkeää pelaajaa on lahjottu häviämään, eivätkä kaikki moista suodata. Etunenässä urheilullisuuden puolesta taistelee George ”Buck” Weaver (vasta 21-vuotias John Cusack). Harmi vain, että uratahroille ei ole keksitty vielä pesuainetta… eli toivottomalta tuntuu miekkosen tehtävä.
Lahjotut seisoo välillä niin pahasti paikoillaan, ettei moisella värjöttelyllä pärjättäisi edes pesiskentällä. Etenkin lopun oikeussalikohtaukset pistävät haukotusaallot liikkeelle eikä monissa pökkelöissä dialoginpätkissä ole kehumista. Toisaalta lähes sadan vuoden takainen maailma näyttää varmasti 2000-lukulaisesta hieman kornilta ja kankealta, joten se selittää osan jähmeästä tarinoinnista.
Näyttelijöistä kukaan ei nouse ikimuistoiselle tasolle. Frasierin isäpappana paremmin tunnettu John Mahoney on silti yksi kirkkaimpia valopilkkuja ruudulla eikä nuori kapeakasvoinen Cusackaan mikään huono ole. Näyttelijöihin ei kaaduta, mutta jokin kahteen tuntiin mahdutetussa kokonaisuudessa mättää, sillä kunnaria ei synny hyvistä lyönneistä huolimatta.
Lahjotut on pitkälti vain kertakäyttöinen katsaus stressaantuneiden White Sox -pelaajien elämään ja tarina häpeämättömistä vedonlyöjistä, jotka kusevat jokaista simmuun sen minkä ehtivät. Perusvarmalla otteella (ts. hieman yllätyksettömästi) ohjattu leffa. Ongelmana lie se, että vaikka kurkotetaankin vuosikymmenten taa, ei vauhdikasta urheilua käsittelevän aiheen pitäisi olla pölyinen kuin kirjaston taimmaisen hyllyn taimmaiseen nurkkaan ängetty teos.
