Peter Colt (Paul Bettany) on parhaat pelaajapäivänsä nähnyt raihnainen tenniksenpelaaja, joka osallistuu viimeistä kertaa Wimbledoniin ja aikoo sen jälkeen vetäytyä pelikentiltä lopulliseti valmentamaan rikkaita ja kyllästyneitä naisia. Lizzie Bradbury (Kirsten Dunst) on taas nuori ja villi tennislupaus, jonka tavoite on voittaa Wimbledon. Nämä kaksi ajautuvat suhteeseen, jota Lizzien valmentaja-isä (Sam Neil) vastustaa vahvasti, ettei mies sotkisi tytön peliä. Kumma kyllä Peter alkaa pärjätä otteluissa ja päästä ennennäkemättömään loistoon, kun taas Lizzien peli kärsii suhteesta. Kinkkistä, koska molemmat ovat tulleet voittamaan.
Elokuvan alku on hieno ja lupaava, mutta sitten kaikki läsähtää. Urheilua sivuava romanttinen draama ei toimi ja vaikuttaa epäuskottavalta. Juoni ei vakuuta, saatikkaan sitten viihdytä katsojaa, ainakaan kovin pitkään.
Elokuva on kuvattu oikeilla Wimbledonin kentillä Lontoossa, ja hienosti onkin kuvattu. Varsinkin intensiiviset pelijaksot ovat hienoa katseltavaa.
Umpienglantilaisen Paul Bettanyn ja amerikkalaisen Kirsten Dunstin väliltä löytyy kyllä ajoittain jotain kemian tapaista, mutta kumpikaan ei yllä loistosuorituksiin. Täytyy myös mainita tässä yhteydessä James McAvoyn sivuosa Peterin haahuilijaveljenä. Skottihurmuri tekee hauskan ja hurmaavan roolin.
Mikään loistoleffa Wimbledon ei ole, eikä se tarjoa mitään uutta tai persoonallista, mutta noin kerran katsottava.
