Lähes jokainen varmasti tuntee George ”zombielokuvien isä” Romeron Dawn of the Dead-elokuvan, tai ainakin on kuullut sen maineesta. Tälle yhteiskunnallisia ajatuksia ja eläviä kuolleita pursuavalle klassikolle italialainen Lucio Fulci ohjasi epävirallisen itsenäisen jatko-osan Zombie Flesh-Eaters (Dawn of the Dead kulki italiassa nimellä Zombi, joten Flesh-Eaters sai hämäävästi nimen Zombi 2, vaikkei liitykään Romeron tarinaan millään tavalla). Nimellä rahastusta tai ei, Fulcin elokuva ei ole suinkaan mikään köyhä DoD:in rip-off, vaan jossain määrin jopa epävirallista edeltäjäänsä parempi tekele. Ei ehkä juonellisesti, mutta tunnelman, goren ja zombien mahtavuuden mittakaavassa.
Juoni on tässä tapauksessa nopeasti sivuutettava seikka. Pelkistettynä: kadonnutta isäänsä etsivä nainen, journalisti ja koralleilla sukellusta harrastava pariskunta lähtevät veneellä trooppiselle saarelle, jossa paljastuu olevan irrallaan outo sairaus. Kuten arvata saattaa, kyseinen virus pistää kuolleisiin ruumiisiin vipinää. Simppeli tarina toimii mainiosti, eikä yritäkään turhan paljon panostaa hahmojen syventämiseen sun muuhun. Etusijalle on asetettu kalmoista nousevat laahustajat. Zombit ovat maskeerauksensa puolesta ensiluokkaista työtä. Ne onnistuvat näyttämään karmivan mahtavilta kaikkine repaleisine ja mätine yksityiskohtineen.
Erinomaisen kameratyöskentelyn ja omituisen äänimaailman ansiosta kauhukohtauksiin on saatu yllättävää tehokkuutta. Kuvakulmat, kameran liikkeet ja pienet zoomaukset saavat hidasliikkeisenkin zombin vaikuttamaan uhkaavalta vastustajalta. Kun päälle on kuorrutettu vielä ensiluokkaisuudessaan shokeeraavan veristä gorea, sekä riipivän kummallisia ääniä, ovat pienet muljahdukset mahanpohjassa taattuja. On se vaan hienon näköistä, kun veri ja suolet pulppuavat ilman nykypäivänä harmittavan usein zombileffoissa käytettyjen tietokonefektien avustusta. Kotitekoinen pään halkaisu on sata kertaa siistimmän näköinen, kuin cgi-efektillä toteutettu vastaava, oli se pään sisältä valuva aivomössö tehty sitten kirsikkahyytelöstä tai ei.
Epäloogisuuksia, näyttelijöiden paikoin tökeröitä reaktioita ja aivan ufo-osastolle kuuluvia kohtauksia (merenpohjassa haita vastaan taisteleva zombi?!) piisaa, mutta katselunautintoa nämä seikat eivät kuitenkaan huononna. Kyseessä on kuitenkin tuotannoltaan b-luokan elokuva ja pieni kökköisyys kuuluu asiaan tuoden mukaan myös tietynlaista viehätystä. Loistava tunnelma ehdottomasti korvaa pikkuviat. Elokuva onnistuu säilyttämään pienen jännityksen yllä koko keston ajan aina loppusekunneille asti. Leffan omalaatuinen tunnari sopii myös teoksen fiilikseen, vaikka sitä välillä soitetaankin liian usein ja hitusen oudoissa paikoissa.
Zombie Flesh-Eaters on varmaan tähän mennessä yksi parhaiden joukossa oleva, jos ei peräti paras zombielokuva, minkä olen nähnyt. Upean näköisiä zombeja (ja myös haudasta nousevia sellaisia!), kunnon tunnelmaa ja hulppeita splatter –ja gore-tehosteita. Törkyisyydessään siis todella viihdyttävä ja mukavasti jännitystä tarjoava leffa. Mitäs sitä enempää vaatimaan.
