Kaikkien Star Wars –fanien onneksi vuosikymmeniä sitten 4–6-osiinsa jämähtänyt sarja sai lopulta myös esiosansa numero ykkosen vuonna 1999. Kaikkien ajattelukykyisten fanien kauhuksi kyseinen osa oli kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvä – tehosteita piisasi, toimintaa samoin ja mukana oli pojille turpasaunaa ja tytöille romantiikkaa. Jotain kuitenkin puuttui, elokuva oli tyystin vailla teemoja ja oli kömpelösti käsikirjoitettu. Jatko-osa oli ehdottomasti parannusta edelliseen, muttei edelleenkään onnistunut teos.
Mikä Kloonien hyökkäyksessä sitten mättää? Juoni kertoo ties mistä – mukana on armeijoita, pahoja salaliittoja ja eksoottisia paikkoja. Tekniikkapuoli on kunnossa ja tarina kulkee joutuisasti eteenpäin. Ongelmana onkin kokonaisuus, joka on ontto, sisällötön eikä vedä missään suhteessa vertoja aidoille ja alkuperäisille Tähtikahinoille.
Ensinnäkin: alkuperäisten Star Warsien mahtava tunnelma on tyystin poissa. Sanoin että tarjolla on eksoottisia paikkoja. No, niin onkin, mutta niiden kuvaus on jätetty puolitiehen ja miljöistä ei oteta juuri mitään irti – ne ovat paikalla vain ollakseen paikalla. Mukana ei myöskään ole samaa Suuren Seikkailun makua kuin sarjan neljännessä (siis tuotantojärjestyksessä ensimmäisessä) osassa. Tyypit kulkee paikasta toiseen, jee, mutta tunnelmaa ei ole. Tyypit vain kulkee paikasta toiseen, ja ympäriinsä törmäilyn silkka itsetarkoituksellisuus pilaa kokonaisuuden, sillä juonen kannalta olennaista materiaalia elokuvassa on vain murto-osa. Se sinänsä ei haittaisi, jos pääpaino olisi vaikkapa teemoissa tai kerrontatavassa, mutta Kloonien hyökkäys yrittää sen sijaan olla juonivetoinen scifi-toiminta. Koska juonenkuljetukseen on uhrattu vain muutama kohtaus sieltä täältä, ja silloin tarina eteneekin seitsemän peninkulman saappailla, lopputuloksena kaksi ja puolituntinen seikkailu olisi hyvin mahtunut puoleentoista tuntiin.
Juonen valitettavan ohkaisuuden vuoksi myös loppupuolen massiiviset toimintakohtaukset tuntuvat itsetarkoituksellisilta. Erityisen selkeästi tämä korostuu, kun erikoistehosteet lakkaavat olemasta tehosteita ja ottavat näyttämöllä pääroolin. Sinänsä tämä tosin ei haittaa, koska pääroolia Anakin Skywalkerina esittävä Hayden Christensen on roolissaan täysin turha jätkä. Pökkelo ja vailla tunnetta. Ewan McGregor on hyvä tyyppi, muttei yllä tällä kertaa parhaimpien suoritustensa tasolle. Yoda on tällä kertaa tietokoneanimaatio, ja näyttää elokuvan lopussa voimalla pylväitä nostellessaan lähinnä kapellimestarilta. Christopher Leekään ei yllä kovin kummoiseen suoritukseen galaksin heikot ja syrjäytyneet kuiviin imevänä pahishahmona, vaikka miehellä onkin kokemusta Draculana ties kuinka monesta elokuvasta. Samuel L. Jackson sentään on äijä jopa siinä tusinaroolissa, johon hänet on tässä leffassa sysätty.
Kokonaisuutena Kloonien hyökkäys on ulkoasultaan näyttävä, mutta sisällöltään pahasti puutteellinen elokuva. Star Wars –saagan kannalta olisi ollut paljon parempi, jos kolme esiosaa olisi suosiolla jätetty tekemättä ja jätetty nelososaa edeltäneet tapahtumat katsojien mielikuvituksen varaan. Toisaalta Kloonien hyökkäys on puutteistaan huolimatta kuitenkin ”uusien” Star Warsien paras teos. Sarjan faneille tämä on totta kai pakko-ostos.
