Leffassa on joku Nooa (Russell Crowe) jonka vaimo on Naameh (Jennifer Connelly). Jostain syystä hän päättää rakentaa aika mielettömän ison veneen, eli arkin. Moinen projekti kuluttaa resursseja ja Tubal-Kainin (Ray Winstone) liikkuvalta yhteiskunnalta, eli luvassa on konfliktia. Neuvoa Nooalle antaa isoisä Metusalah (Sir Anthony Hopkins) ja jostain syystä arkkiin eksyy joitakin elukoita koisimaan. Nooan lisäksi kipon sisälle jää valitettavan yksinäiseksi jäävä Haam (Logan Lerman), Seem (Douglas Booth) ja tämän vaimo Ila (Emma Watson) ja Nooan nuorin poika Jafet (Leo McHugh Carroll). Hommat menevät siis aika isosti pieleen.
Darren Aronofsky ohjailee poikkeuksen aihepiirinsä leffoihin siinä että sen aikakautta ja miljöötä ei ole mitenkään mahdollista paikantaa minnekään. Itse asiassa Aronofsky tekee kaikkensa tehdäkseen siitä mahdollisimman ajattoman ja paikattoman. Itse asiassa koko ero hyvien ja pahojen välillä on erinomaisen olematon ja ohut, sillä antagonistinen Tubal-Kain on rohkea ja määrätietoinen selviytyjä joka ei missään vaiheessa edes harkitse antautuvansa. Samoin Nooa on julma, piittaamaton ja täydellisen armoton raakimus mikä ei edes perustele miksi muut pitää jättää kuolemaan. Pienenä lisävahvistuksena ajattomaan ja paikattomaan tunnelmaan on traditioita välttelevät tyylivalinnat. Lisäksi leffa erittäin selkeästi jakautuu kolmeen erilaiseen jaksoon jotka kaikki ovat tunnelmaltaan
Russell Crowe on nimiroolin Nooa ja kyseessä on fanaattinen ukko joka saa tehtävän mitä hän toteuttaa loppuun asti. Hän ei pidä siitä, mutta hän tekee sen seuraukset tietäen ja sen loputtua hän ei tiedä mitään muuta tekemistä kuin ryyppäämisen. Jennifer Connelly tarjoaa mainion tukisuorituksen voimakkaana vaimona. Ray Winstone antaa elokuvaan voimakkaan, rohkean ja määrätietoisen antagonistin joka on aivan yhtä suuri ja kyvykäs kuin Nooa ja vain sattuu kulkemaan eri suuntaan. On mielenkiintoista huomata Sir Anthony Hopkins roolissa mikä ei ole yhtään pahaenteinen. Logan Lerman ja Douglas Booth Nooan jälkeläisinä tuovat perheriitaa kokonaisuuteen ja Emma Watson joutuu suuren taakan kantajaksi.
Mukana on komeaa kuvastoa, hieman hienovaraista henkilökehitystä ja draamaa. Pisteitä tulee omalaatuisesta toteutuksesta ja hyvistä näyttelijöistä, mutta leffa venyttää loppuaan aivan liian pitkäksi ja lisäksi se jättää yhden juonilangan pahasti roikkumaan ilmaan. Missään nimessä tätä leffaa ei pidä katsoa tavanomaisena uskonnollisena epokkina, vaan enemmän tutkimuksena eloonjääneen syyllisyydestä.
