Katherine Brooksin osaksi käsikirjoittama, tuottama ja kokonaan ohjaama draamaelokuva Loving Annabelle on Pohjois-Amerikassa pikkupalkintoja kahminut kertomus kielletystä tyttörakkaudesta katolisessa koulussa. Tarina nojaa voimakkaasti vuonna 1931 valmistuneeseen saksalaiseen elokuvaan nimeltään Murrosiässä (Mädchen in Uniform), mutta 75 vuotta myöhemmin ilmestynyt versio elää huomattavasti suvaitsevammassa maailmassa ja teoksen aiheet eivät ole yhtä paljon tabun maineessa kuin mummoikään varttuneessa edeltäjässään.
Kapinallisen, määrätietoisen ja väliinpitämättömän luonteensa vuoksi koulukierteeseen joutunut Annabelle (Kelly) joutuu rikkaan poliitikkoäitinsä patistamana katoliseen tyttökouluun. Alkuvaikeuksien jälkeen lesboksi tunnustautunut kaunotar alkaa viihtymään uudessa kodissaan, ja suurin syy siihen lienee kaunis ja syvällinen äidinkielen opettaja Simone (Gaidry), johon Annabelle alkaa tuntemaan voimakasta vetoa.
Alkutilanne ja koko tarina on siis hyvin vanhoillinen kuvaus kielletystä rakkaudesta. Kärjistyksenä tapahtumapaikaksi on valittu katolinen koulu, jossa kuri ja järjestys tulevat aakkosissa ensimmäisinä. Juoneltaan leffa ei siis ole kovinkaan erikoinen ja sen voin sanoa suoraan, ettei mitään kummoisempia juonitwistejä tarvitse odotella. Myöskään aihe ei enää sen kummemmin ketään hätkähdytä, joten hieman kritisoin, kuinka vuonna 2006 ilmestyneessä elokuvassa tätä kyseistä aihetta käsitellään näin pelkistetysti ja pintapuolisesti. Loving Annabelle ei tuo genreeseensä mitään uutta, vaan tyytyy toistamaan samaa vanhaa saarnaa rakkaudesta, joka ei katso ikää eikä sukupuolta.
En ymmärrä kuinka elokuva on kerännyt niin paljon palkintoja Katherine Brooksille, joka teki läpimurtonsa ohjaajana tämän teoksen kautta. Kokonaisuudesta on pyritty tekemään ylikaunis ja kahden päähenkilön välisestä rakkaudesta virheetöntä ja täydellistä. Pitkät katseotot, usein tapahtuvat kaksinkeskiset törmäykset ja läheltäpiti-tilanteet täyttävät koko elokuvan lyhyen pituuden. Sen sijaan, että päähenkilöistä olisi otettu enemmän irti ja tehty heistä syvällisempiä hahmoja, keskittyy Loving Annabelle vain yksinkertaisesti kuvaamaan kahden henkilön suhteen kasvamista ja intiimejä hetkiä hyvin pintapuolisesti. Itse olisin kaivannut elokuvaan enemmän sisältöä ja pituuttakin olisi voinut kasvattaa. Kyllähän tämä näilläkin aineksilla jotenkuten toimii ja pidän leffaa draamana kertakatsomisen arvoisena, mutta siihen se sitten jääkin.
Kuvankaunis Erin Kelly vetää nimikkoroolin todella hyvin ja mieskatsojien iloksi paljasta pintaakin vilautellaan. Kelly saa hahmostaan tälle käsikirjoitukselle paljon irti ja pystyy kasvoillaan välittämään tunteensa hyvin myös katsojalle. Tuimailmeinen vastanäyttelijä Diane Gaidry ei yllä aivan samalle tasolle ja jää em. varjoon, mutta onnistuu roolissaan aivan asiallisesti. Kaksikko vetää useita intensiivisiä ja intiimejä kohtauksia läpi vastustamattomalla vetovoimallaan, eikä heihin vain voi olla ihastumatta. Sivuroolit on täytetty huolellisesti ja kokonaisuudessaan näyttelijäkaartista on pelkästään positiivista sanottavaa.
Loving Annabelle on juurikin draamaelokuva, eivätkä toimintafanittajat ja trillerirakastajat saa siitä mitään irti. Tempo on ylirauhallinen ja suositukset menevät automaattisesti paatuneille romantikoille, jotka varmasti saavat elokuvan tunnepitoisuudesta kaikista eniten irti. Kokonaisuus jää selvästi keskinkertaisuuden alapuolelle, eikä tähtimäärää voi kaikesta söpöydestä huolimatta tämän korkeammalle nostaa.
