Julian Jarroldin ohjaama ja Anne Hathwayn tähdittämä Jane Austen -elämäkerta perustuu enemmän ja vähemmän tositapahtumiin. Joka tapauksessa, elokuva alkaa siitä, kun Jane yrittää keksiä soveliasta puhetta siskonsa Cassandran kihlajaisiin. Noina aikoina, eli 1700-luvun lopulla, ei kuitenkaan naiselta odotettu mitään älyllistä toimintaa, ainoastaan hiljaisuutta ja ruoanlaittotaitoja ja Janenkin vanhemmat keskittyvät vain tyttären saamiseen hyviin naimisiin.
Jane ei kuitenkaan ole kovinkaan innoissaan vanhempiensa suunnitelmasta naittaa hänet tylsälle herra Wisleylle, paikallisen aristokraatin, Lady Greshamin veljenpojalle. Niin hänen vanhempansa, ystävänsä kuin itse Lady Greshamkin yrittävät puhua Janelle järkeä, mutta hän on enemmän kiinnostunut kirjoittamisesta ja siinä häntä innostaa vielä paikkakunnalle saapuva ylimielinen lontoolaismies Tom Lefroy. Lefory antaa Janelle luettavaksi kirjan nimeltä ”Tom Jones” ja inspiroi Janea suuresti. Myöhemmin Jane ja Lefroy rakastuvat, mutta sen lisäksi, että Lefroy on täysin pennitön, Janen vanhemmat, Lady Gresham ja Lefroyn vaikutusvaltainen eno vastustavat tätä suhdetta.
Lefroyn sedän painostuksesta nuoret eroavat ja pian Jane kuulee, että hänen rakastettunsa on mennyt kihloihin. Jane raivostuu Lefroylle, mutta kun tämä saapuu taas paikkakunnalle, Jane ei pysty hilitsemään himojaan ja nuoret päättävät karata yhdessä. Karkumatkalla Jane tulee ajatelleeksi karkaamisen seurauksia ja joutuu valitsemaan rakkauden ja ikuisen yksinäisyyden väliltä.
Jane Austenin jalanjäljillä on tyypillinen englantilainen pukudraama, jossa lavastus, puvustus ja rekvisiitta ovat pikkutarkkoja, repliikit lausutaan ajanmukaisen hienostuneesti ja kamarimusiikki siivittää tunnelmaa taustalla. Vaikka tällaiset filmit yleensä keräävätkin kohtuuliset yleisömäärät ja niitä katsotaan viihdykkeeksi, eivät ne koskaan paljoa eroa toisistaan. Ja niin on asia myös tämän rainan kohdalla; elokuva ei yllätä missään vaiheessa, vaan noudattaa suunnilleen samaa kaavaa kuin kaikki Austenin kirjoista tehdyt filmatisoinnitkin. Myös näyttelijätyö on tässä tapauksessa melko tasapaksua. Vanhat konkarit Maggie Smith, Julie Walters ja James Cromwell vetävät elokuvan läpi rutiinilla, kun taas nuorempien tähtien suoritukset ovat melko latteita. Vaikka onhan tuo Anne Hathaway hurmaavine silmineen aikamoinen ilmestys!
