Aloitetaan olettamalla että katsoja ei tunne nimiä kuten Quentin Tarantino tai Brad Pitt. Nimien tuntemisella ei tulisi olla väliä elokuvaa arvioidessa.
Käsikirjoittaja on luonut historiaa vain hienosti sivuavan natsi-elokuvan, joka tekee sen tarkoituksellisuudeltaan merkittömäksi. Monissa muissa elokuvissa kerrottaessa juutalaisvainoista väkivaltakohtausten arvo perustuu valistuksellisuuteen; se antaa parhaimmillaan ihmiselle realistisen kuvan mitä maailmassa on tapahtunut ja sitä kautta herättää tunteiden kautta vastarintaliikkeen järjettömyydelle. Tässä elokuvassa väkivalta oli tuhlailevaa mässäilyä ja merkityksetöntä mätkintää. Katsojaa arvostavaa elokuvakerrontaa on usein pieni paljastamattomuus, niin dialogin kuin väkivaltakohtaustenkin kanssa jääköön osa katsojan sisäisten silmien katseltavaksi.
Elokuvan juoni, jos juonesta tässä puhua edes voi, oli poukkoileva ja epärealistinen. Tässäkin tapauksessa, jos juoni olisi perustunut historiaan se olisi ollut varmasti realistinen. Loppujen lopuksi juoni oli mielettömän yksinkertainen. Se yhdisti kaksi omia irrallisia polkujaan kulkeneet ryhmät tuhoamaan natsien kokoontumistilaisuuden. Se mitä tytölle tapahtui ja mitä paskiaiset puuhailivat ennen päätymistä loppukohtauksiin, olivat juonen kannalta täysin merkityksettömiä. Kieltämättä elokuvan ensimmäinen osa antoi erehtyä luulemaan että on katsomassa elokuvaa jolla on jotain sisältöä. Puolestani, elokuva olisi voinut loppua ensimmäisen kohtauksen jälkeen.
Täytyy vielä ottaa esille Brad Pitt, kun hänet alussa mainitsin. Nimeä ja kasvoja tuntematta olisi näyttelijänsuoritusta ilman muuta pitänyt asiaankuulumattomasti ylinäyteltynä ja epäuskottavana. Jokainen tietää että historiallinen kylmäverinen tappaja, jolla on monen ihmisen henki harteillaan ja sydämessään pelko eteentulevasta vaikka se ei kasvoissa näykään, ei käyttäydy kuin Brad Pitt sen näytteli.
Tällaista elokuvaa arvioidessa ja huomatessa että on paljon eri mieltä kuin useat muut, herää miettimään arvostetaanko tällaisia elokuvia kulttimaisuuden vuoksi. Kun kyseessä on kulttielokuva tai kulttiohjaaja, epärealistisuus muuttuu tarkoituksenmukaiseksi, turhat
väkivaltakohtaukset merkitykselliseksi ja itse asiassa tuntuu että paskakin muuttuu öljyksi ja kusi kullaksi. Ei tarvitse olla hyvä kunhan on merkittävä.
