Ensimmäinen Saw oli simppelin monimutkaisessa sarjamurhaajakonseptissaan todellinen uranuurtaja. Toinen osa taas syöksyi ohjaajanvaihdoksen myötä suoraa päätä sementtiin, vaikka keräsikin lukuisia katsojia. Kolmonen herätti toivon uudelleen ja nosti sarjan fanit takaisin jaloilleen. Tuore nelososa taas iskee turpaan lähes samoissa mitoissa kuin ykkösosa, ultimaalista loistavuutta.
Menehtynyt John ”Jigsaw” Kramer(Tobin Bell) kärrätään ruumiinavaukseen, jossa ei ihmeemmin häijyn näköisiä efektejä säästellä. Kesken kaiken löytävät kirurgit vainaan sisältä vieraan esineen, kasetin. Nauhoite julkistaa epämiellyttävän totuuden; Peli jatkuu, vaikka pääpiru ei olekaan keskuudessamme. Tällä kertaa nuuskijan rooliin palkataan etsivä Riggs(Lyriq Bent) ja tarina alkaa kertomaan itseään ajan lyödessä taustalla – aina cliffhangeriin asti.
Samaa pirullista juonta jatkaen ja korjaillen kulkee Saw saaga eteenpäin, elokuville tuttua gorea kummemmin peittelemättä. Tällä kertaa on taas tiedossa tyylikkäitä leikkauksia(kirjaimellisesti, että ohjauksellisesti), ikävää myötätuntoa, ikävempiä kuolemia, sekä tietenkin loistavaa musiikkia, Charlie Clouserin dramaattinen konepaukutus ei ole vieläkään tunnaria myöten jättänyt kylmäksi. Parasta on kuitenkin, ettei filmi yritäkään työntää ihmeempiä poliittisia viestejä kaiken verenlennätyksen keskelle, vaan keskittyy tuomaan faneille mitä haluavat – väkivaltaa, draamaa ja henkeäsalpaavia juonenkäänteitä.
Vaikka kameran takana häärääkin sama ohjaaja, on filkan värimaailma muuttunut taas, hieman ykkösen tummaa ja sinistä, sekä kolmososan myrkynvihertävää. Nämä kaksi yhdistettynä aikaista parempaan ohjaukseen sekä jo aiemmin mainittuun musiikkiin.
Briljantti, brutaali, sekä erittäin viihdyttävä pläjäys, enpä ole minäkään järsinyt kynsiäni yhtä hälyttävällä tahdilla sitten ensimmäisen Sawn – puhumattakaan erittäin maireasta hymystä loppuratkaisun paljastuttua. Näin pitää kunnollinen trilleri tehdä, elkää apinoiko, mutta ottakaa mallia, elokuvantekijät!
