Manaaja-kauhua ja oikeussalidraamaa yhdistelevä Emily Rosen Riivaaja perustuu osittain tositapahtumiin. Saksassa vuonna 1976 oli tapaus, jossa pappi oli manannut Anneliese Michelist -nimisen tytön joka myöhemmin kuoli. Tyttöä pidettiin mielisairaana, mutta hänet manannut pappi väitti jotain muuta. Tiedä sitten minkä verran tämä Scott Dericksonin elokuva on totta? Leffa olikin yksi yllättävimmistä hiteistä viime vuonna.
Pappi Moore (Wilkinson) on syytettynä nuoren Emilyn (Carpenter) kuolemantuottamuksesta. Moore väittää Emilyn joutuneen jonkinlaisen demonin kohteeksi. Moorea puolustava asianajaja Erin Brunner (Linney) ei aluksi oikein usko Mooren väitteitä. Syyttäjä Ethan Thomas (Scott) tekee kaikkensa saadakseen Mooren telkien taakse. Aina välillä käydään takautumina läpi Emilyn järkyttävät vaiheet, aina manaukseen asti. Moore ei välitä kohtalostaan, vaan haluaa tuoda Emilyn tarinan esille.
Leffan sanoma tuli heti selväksi, kuinka pitkälle olet valmis uskomaan kuulemaasi ja näkemääsi. Elokuva onkin jakanut mielipiteitä kahtia, toisten mielestä varteenotettava kauhudraama, kun toisten mielestä tylsä Manaaja-elokuvan kopio. Tähän kannattaakin suhtaua enemmän draaman kuin kauhuna. Vuoden 1973 Manaaja-elokuvaan tätä ei missään nimessä kannata lehteä vertaamaan. Ovat nämä ihan eriplaneetoilta.
Elokuvan tunnelma on paikoin kornin pelottava, varsinkin Emilyn kohtaukset saavat ihon kananlihalle. Äänipuoli toimii loistavasti. Tom Wilkinson saa kerrankin esittää pääosan ja tekeekin Isä Moorena loistavan roolisuorituksen. Laura Linney esittää Erin Brunneria vakaumuksella. Nuori Jennifer Carpenter näyttelee hienosti ja pelottavasti Emily Rosea.
Emily Rosen tarinaa jää salakavalasti painamaan mieltä, omaperäisen synkällä visiolla. John Grisham -tyylistä oikeussalidraamaa ja uskonnollista kauhua sekoitetaan hyvin yhteen.
nimimerkki: andy
