Elokuvamaailmassa sana ”uudelleenfilmatisointi” ei kuulosta lähtökohtaisesti hyvältä. Valitettavan moni uusintaversio vajoaa keskinkertaisuuteen, koska usein ne tyytyvät vain päivitttämään erikoistehosteiden avulla vanha leffa nykypäivään sopivaksi. Valitettavasti tämä ei vielä tee hyvää elokuvaa ja se on tullutkin jo vuosien saatossa tullut todettua. Poikkeus vahvistaa säännön ja Scarface on siitä erinomainen esimerkki.
Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, etten alkuperäistä, Howard Hawksin ohjaamaa vuoden 1938 Arpinaamaa ole nähnyt. En tästä johtuen voi vertailla sitä ja vuoden 1983 versiota. Voin kuitenkin sanoa, että Scarface on hieno elokuva.
Scarface sijoittuu vuoden 1980 Floridaan. Fidel Castro on juuri avannut oven ulkomaailmaan avaamalla sataman. Eipä aikaakaan, kun yli 100 000 kuubalaista lähtee laivoineen kohti Yhdysvaltoja. Heidän joukossaan matkustaa myös Tony Montana (Al Pacino). Tonya ei huvita viettää aikaa pakolaisslummissa, ja hän päätyykin rikosten tielle raivatessaan tietä kohti amerikkalaista unelmaa. Hän ajautuukin pian lavealle polulle, eikä siitä hyvä heilu.
Tony Montana on yksi elokuvahistorian suurimpia ja tunnetuimpia hahmoja. Hän ei ole miellyttävä tuttavuus. Kyseessä on röyhkeä ja äkkipikainen kaveri, joka tuskin saa katsojan sympatiapisteitä. Ihailtavinta hänessä on se suoraselkäisyys, jonka vuoksi hän kieltäytyy rikkomasta sanaansa. Montana on alusta asti melko epämiellyttävä tuttavuus, mutta elokuvan edetessä katsojan inho häntä kohtaan nousee jatkuvasti.
Oliver Stonen käsikirjoitus toimii hienosti. Elokuvassa seurataan, kuinka Tony raivoaa, kiroilee, nuuhkii kokaiinia ja tappaa tiensä rikosmaailman huipulle. Sävy vaihtelee synkästä erittäin synkkään. Eipä ihme, etteivät hänelle läheiset ihmiset jaksa moista katsella mukisematta. Scarface lukuisat Tonyn suusta putoilevat lausahdukset ovat muodostuneet yhtä suuriksi kuin itse elokuva.
Näyttelijärintamallakin onnistutaan. Scarface on Pacinon show, joka tulkitsee upeasti kiroilevaa ja riehuvaa Montanaa. Mies sopii rooliinsa kuin nenä päähän. Muutkin näyttelijät hoitavat työnsä kelvollisesti Pacinon valtavassa varjossa.
Brian de Palman ohjauskin toimii. Visuaalisesti Scarface ei ehkä ole näyttävin elokuva. Se vaikuttaa hieman värittömältä. Se ei kuitenkaan syö tunnelmaa. Musiikkipuoli on puolestaan hyvin hoidettu. Musiikki tehostaa hienosti tilanteita ja lisää niihin uhkaavuutta. Väkivaltaakin löytyy, mutta se ei kuitenkaan ole sitä rankinta mahdollista.
Scarface ei ole vain hyvä uudelleenfilmatisointi, se on myös erittäin hyvä elokuva. Tony Montanan osoittaa kärjistetyn karusti, että rikosten, röyhkeyden ja huumeiden päälle rakennettu imperiumi on hauras kuin korttitalo. Kyseessä on yksi gangsterielokuvien parhaimmistoon lukeutuvista teoksista, jota kenenkään ei tulisi missata. Muutama varoituksen sana tosin: tämä elokuva muuttaa käsityksesi moottorisahoista sekä ”pikku ystävistä”.
