Leffa, joka on suorastaan loistava. Mitäpä muuta se voisi olla kun käsikirjoitus on ensiluokkainen, ohjaus ja näyttelijöiden työ toimii kuin metrinen halko, lisäksi musiikki on upeaa ja nostalgista. Tätä leffaa ei ajan hammaskaan saa nakerrettua sitten millään. Vaikka tuotannosta on kulunut yli 30 vuotta niin tää on tässä ja pysyy.
Juonihan kertoo maalta Cityyn (New York) rattopojaksi tulevasta Joe Buckista. Pikkukriminaali Joe ”Ratso” Rizzo sahaa tätä maalaisjunttia silmään ja vie rahat. Hemmoista tulee kuitenkin kohta ystävät, koska heillä ei ole ketään muutakaan suuressa maailmassa. Leffa maalailee kahden hyvinkin erilaisen ”looserin” keskinäistä suhdetta sekä heidän suhdettaan muihin ihmisiin. Vaikka kaverukset ovatkin kimpassa aluksi olosuhteiden pakosta, ystävyys syvenee ajan kuluessa todelliseksi.
Kyseiset hemmot edustavat molemmat omalla tavallaan yhteiskunnan ääripäitä. Tästä johtuen myös tilanteet joissa heidät nähdään ovat useasti marginaali-ihmisten touhuja. Leffassa nähdään täyttä kusetusta, huoraamista, rikoksia, happobileitä yms. Kaiken taustalla on kumminkin rehellisyys, ystävyys ja toivo paremmasta.
Tässä leffassa on jotain suuresti koskettavaa. Eipä ihme että se voitti vuoden parhaan elokuvan Oskarin pystin vuonna -69. Todellista laatua ja suosittelen ehdottomasti jos et tätä ole vielä nähnyt.
