N. 15 vuotta ehti vierähtää, kunnes tusinatehtailijat kekkasivat yhden elokuvahistorian kauneimpiin kuuluvista piirroselokuvista ja kehittelivät sille jatko-osan. Tuttujen hahmojen alkuperäisäänistä pääsivät mukaan vain herra Vanhasta (Mr. Ages) esittänyt Arthur Malet ja Jore-variksena (Jeremy) riekkunut Dom DeLuise. Heidän lisäkseen oli tälläkin kertaa mukana nimekkäitä näyttelijöitä. Vahinko vain, että itse leffa ei ole edes kuivuneen juustokökkäreen arvoinen.
Piirretyn sankari on isoksi varttunut Timmy eli Timi-hiiri (”Karate Kid” Macchio), joka pullean Martin-veljensä (Idle) kanssa kahinoi aluksi kuin veljesten kuuluukin. Hiirulaisten vanha ja harmaa äitimuori (West) panee leikille pisteen antamalla Timille tehtävän. Pojan on sen myötä lähdettävä Okalaaksoon, rottien luokse. Kohta Timi kiitääkin – kuin äitinsä muinoin – variksen selässä kohti salaperäistä laaksoa, enemmän ja vähemmän valmiina täyttämään isänsä, legendaarisen suurmiehen, tassunjäljet.
Animaation paras osa on sen lyhyys. Sitäkin olisi voitu kehittää jättämällä olemattomat rallatukset pois – ensimmäisessä osassakaan ei turhia hoilotettu. Piirrosjälki on karkeaa, eikä Don Bluthin alkuperäisestä maailmasta ole jäljellä kuin aavistus. Mitä taas tarinaan tulee – alkuperäinen satu on siitä yhtä kaukana kuin jakki jogurtista. Lisäksi ensimmäisen osan huippukohtauksia hyväksikäytetään mitä rasvaisimmalla tavalla. Pientä lohtua tuo se, että Justus-rottana (Justin) kuullaan William H. Macyä ja kertojanakin sentään Peter MacNicolia.
