Mitä saadaan, kun yhdistetään vinksalleen menneitä parisuhteita, kakkahuumoria ja tunnettuja näyttelijöitä? Vastaukseksi kelpaa mikä tahansa romanttinen komedia, sillä samantyylisiä leffoja on tehty kyllästymiseen asti. Yksi näistä on nimeltään Polly tuli kuvioihin, jota tähdittää Ben Stiller ja Jennifer Aniston. Stiller on tykittänyt ihailtavan monta komediaa, jotka ovat enemmän tai vähemmän onnistuneita, ja myös Aniston on hienosti saavuttanut menestystä elokuvapuolella pitkän Frendit-uransa jälkeen. He lyövät hynttyyt yhteen vuonna 2004 ilmestyneessä kepeässä komediassa, joka herättää mielipiteitä varmasti puolesta ja vastaan.
Reuben Feffer (Stiller) on pöpökammoinen ja suunnitelmallinen riskianalyytikko, joka lähtee tuoreen vaimonsa Lisan (Debra Messing) kanssa häämatkalle rantamaisemiin. Ilo loppuu lyhyeen, kun puoliso pettää häntä ranskalaisen sukellusopettajan kanssa ja avioparin yhteiselämä päättyy yhtä nopeasti kuin alkaakin. Reuben palaa kotiin nuolemaan näppejään, mutta tapaakin yllättäen vanhan luokkatoverinsa Pollyn (Aniston), joka herättää hänessä lämpimiä tunteita. Huoleton ja tulisesta ruoasta pitävä Polly ei kuitenkaan tunnu olevan itsestään selvä valinta uudeksi kumppaniksi ja monien vaiherikkaiden käänteiden jälkeen Reubenilla on vaikea valinta edessään – kumpi naisista on hänelle se oikea ja mitä he itse miehestä ajattelevat.
Elokuva pyrkii olemaan komediallinen pläjäys, mutta siihen sisältyy turhankin paljon draamaa. Ikäviä juonenkäänteitä höystetään huulenheitolla ja huvittavilla kömmähdyksillä, mutta huumorin käyttö jää hieman liian varovaiseksi. Epävarmuus komiikkapuolella näkyy kliseisillä ratkaisuilla, kun huvitusta yritetään tuottaa perinteisellä pissa- ja kakkahuumorilla, mikä ei juurikaan naurata. Käytetyt hidastukset tuottavat lähinnä myötähäpeää, sillä ne eivät sopi kokonaisuuteen tai ainakaan niiden poissaoloa ei jäisi suremaan. Ensimmäisellä katsomiskerralla jotkin kohdat ovat ihan hauskoja, kuten Reubenin hikoilu ravintolassa, mutta siihen se sitten jääkin. Elokuva ei pyri parodioimaan muita rakkaustarinoita, mihin sillä olisi täysi potentiaali henkilöhahmojen luonteenpiirteiden perusteella, vaan se jää melko perinteiseksi romanttiseksi komediaksi.
Huonompikin elokuva voisi toki olla. Sen katselee nimittäin ihan mukisematta, kun tietää, miten kyseisen genren leffat etenevät. Juonikaari on mitä tavanomaisin – siihen sisältyy ihmissuhteiden särkymistä, uuteen ihmiseen tutustumista ja vaikeiden valintojen tekemistä. Leffan viimeiset hetket ovat ärsyttävän opetuksellisia, mikä ei välttämättä olisi tarpeellista, ja loppuratkaisu on romantikoille mitä ilahduttavin. Oikeastaan muunlainen loppu tuottaisi lähinnä vain ihmetystä, kun leffa ei muissakaan vaiheissa uskalla tehdä rohkeita ratkaisuja. Päähenkilöiden lisäksi päästään tutustumaan sivuhahmoihin, joihin kuuluu muun muassa Reubenin paras kaveri, hänen pomonsa ja riskianalyysissa oleva extreme-urheilija. Hahmot tuovat kivan lisän kokonaisuuteen ja lisäävät huumoria edes rippusen.
Näyttelijät hoitavat hommansa osaavasti, vaikka mitään huippusuorituksia leffassa ei nähdäkään. Stiller on perusvarma tohelon roolissaan ja Aniston myös ihan hyvä omassa lestissään, vaikka kaksikon välillä ei kummoisen paljoa kipinöikään. Sanomattakin on selvää, että Philip Seymour Hoffmanin työskentelyä seuraa mielellään, kun hän esittää urallaan epäonnistunutta näyttelijää. Ohjaaja Hamburg on saanut aikaan melko eheän kokonaisuuden, mutta kässäri kaipaisi fiksausta. Leffan musiikit sopivat hyvin tunnelmaan ja tiivis paketti on keskinkertainen kertakatselua varten. Valitettavasti se katoaa kuitenkin massan sekaan, vaikka leffassa esiintyvä fretti onkin ihan suloinen lisä.
