Eletään vuotta 1939. Espanjassa riehuu sisällissota ja yhä useammat vanhemmat jättävät lapsensa paikalliseen orpokotiin keskelle erämaata. Carlos (Tielve) on yksi näistä, jonka isä jättää hänet kylmästi pois silmistään. Orpokodin muut lapset suhtautuvat aluksi kovin vihamielisesti Carlosiin, eikä tilanetta helpota paikallisessa kodissa jo vuosia asunut Jecinto (Noriega). Carlos alkaa nähdä päästä verta-vuotavan haamun, mutta edes paikallisen orpokodin pitäjät Casares (Luppi) ja Carmen (Parades) eivät usko moiseen-kunnes yhä toisella alkaa paljastua salaisuuksia vuosien takaa.
The Devil’s Backbone on maestro Guillermo del Toron kotimaassaan Espanjassa ohjaama yhtäaikaa kaunis, surullinen ja julma kauhu-draama, joka näyttää jälleen miten aitoa pelkoa luodaan hiljalleen ja varovasti. Vaikka elokuvassa eletään sota-aikaa niin sota itsessään on vain pintahipaisu tapahtumille, vaikka orpokodin pihassa salaperäisesti onkin jähmettynyt pommi. Del Toro käyttää elokuvassa harvakseltaan säikäytys-efektejä, mutta ne harvat toimivatkin mainiosti ja ilman kliseitä. The Devil’s Backbone on enemmänkin kauhu-pohjainen psygologinen-trilleri pienten lasten raa’asta arjesta.
Guillermo del Toro käyttää hienoja lavasteita hienosti hyväkseen ja paahtavan auringon kuumuuden voi, jopa tuntea koti-sohvalla. Del Toro ei myöskään pelkää näyttää väkivaltaisia kohtauksia, jopa lapsiin kohdistuu muutama aika rankkakin kohtaus, mutta kuitenkin The Devil’s Backbone on verkkaisesti etenevä elokuva, jonka parissa ei aika kyllä pitkäksi käy. Tunnelma on erittäin vahvaa ja pitää otteessa loppuun asti ja hieman sen jälkeenkin. Espanjalainen konkari Eduardo Noriega (Vantage Point, Abre los ojos) tekee erinomaisen roolin vuosia orpokodissa katkeroituneena miehenä. Nuori Fernando Tielve pärjää myös hyvin päättäväisen Carlosin roolissa.
Kokonaisuutena The Devil’s Backbone on hieno kauhu-draama espanjalais-mestari Guillermo del Torolta, melkeimpä kuin Pan’s Labyrinthin sisarteos.
