Pinokkio on järjestyksessä Disneyn toinen klassikko, joka julkaistiin 1940. Kolme vuotta Lumikin ja seitsemän kääpiön jälkeen julkaistu Pinokkio pitää yllä samaa piirrostyyliä kuin edeltäjänsä. Vaikka omat suosikkini Disneyn tuotannossa ovat myöhäisemmiltä vuosikymmeniltä on tämä elokuva kuitenkin vähintään hatunnoston ansainnut ja on mielestäni toiseksi paras näistä Disneyn ns. vanhoista elokuvista. Teemoiltaan Pinokkio on varsin iätön, mutta tietyt sen henkilöiden tekemät moraaliset valinnat ja elokuvan aikana esitetyt, suoraan sanottuna järkyttävät kohtaukset, joita ei missään nimessä sallittaisi nykyajan animaatioihin, paljastavat elokuvan olevan jo hyvinkin vanha. En ole ihan varma, olisinko suhtautunut Pinokkioon eri tavalla, jos olisin joskus jo pienenä nähnyt sen ensimmäisen kerran.
Pinokkio on henkilöiltään varsin erilainen ja mielenkiiintoinen Disney-animaatio. Pinokkio itse ei ole täydellinen taikka täysin rehellinen. Hänelle on annettu mahdollisuus myös epäonnistua ja valehdella ja tarttua ympäristön tarjoamiin houkutteisiin, mikä tekee hänestä mielenkiiintoisemman seurata. Pinokkion apuna kulkevassa Samu Sirkkassa taas on joitakin samoja piirteitä kuin Pinokkiossa itsessään, jonka lisäksi hän on tietenkin tarinan niin sanottu opastajahahmo. Kuitenkaan hänestäkään ei ole tehty liian hyvää tai mahtavaa, vaan hänkin joutuu nöyrtymään suurempiensa edessä. Muita elokuvan hahmoja ovat Pinokkion isä, joka on samaistuttava ja hyväsydämmisen yksinkertainen menemättä kuitenkaan ärsyttävän puolelle, sekä hyvä haltijatar, joka ojentaa auttavan kätensä aina kun sankarimme ovat saattaneet itsensä umpikujaan. Mukana hääräävät myös kultakala ja kissa Figaro, jotka edustavat samaa omalla viattomalla tavallaan hauskaa eläinhahmojen kastia, josta saimme ensimaistiaisen Lumikissa ja seitsemässä kääpiössä.
On myös sinänsä mielenkiintoista, että tässä tarinassa ei ole vain yhtä pahista, vaan heitä on monta. Mielenkiintoista on sekin, etteivät he lopuksi hajoa kappaleiksi, putoa syvään kuiluun tai joudu ylipäätään tilille teoistaan, vaan saavat jatkaa ilkeitä toimiansa niin kuin ennenkin.
Näistä edellä mainituista järkyttävistä kohtauksista ja moraalisesti tutkimisen arvoisista valinnoista vielä: Näillä valinnoilla voisi tarkoittaa vaikka sitä, että paetessaan Huvien saarelta Pinokkio ei juokse pelastamaan kaikkia muita, kuten nykypäivän animaatioissa olisi poikkeuksetta tapahtunut, vaan pakenee minkä jaloistaan pääsee. Ja niistä järkyttävistä kohtauksista, joista eittämättä kauhein on se, jossa nähdään kuinka Pinokkion uusi ystävä Huvien saarelta muuttuu pojasta aasiksi. Vaikka omasta mielestäni en ihan vähästä hätkähdäkään, voin rehellisesti myöntää, että ensimmäistä kertaa katsoessani sitä kohtausta tuijotin vain suun auki järkytyksestä, inhosta ja kaikista muista tunteista, joita ei ole edes mahdollista kunnolla tuoda esille sanoin. Se on ainoa kohtaus katsomieni animaatioiden historiassa, jolloin sen kaltaiset tunteet iskivät niin vahvasti, että ne heijastuivat kasvoiltakin.
