La Strada on yksi niistä harvoista elokuvista, joiden ylistämiseen ei ole olemassa riittävästi superlatiiveja. Jokaisella katselukerralla uusia ajatuksia herättävä La Strada on ehtaa elokuvan eliittiä. Voin vilpittömästi sanoa, että tämä filmi valloitti minun sydämen ja tulee mitä todennäköisemmin pysymään parhaimpien elokuvieni listalla – aina. Italian neorealistisen kauden hiipuessa hiljalleen taakse Fellini siirtyi fiktiivisemmälle puolelle ja saavutti kansainvälisen läpimurron tällä elokuvalla. Terävää ihmismielen analyysiä tihkuva La Strada nostaa palan kurkkuun ja saa huulen väpättämään.
Kovapäinen voimailija Zampanò (Quinn) saapuu maisemiin ja ottaa matkaansa herkän Gelsominan (Masina), jonka kanssa hän pystyttää kiertävän sirkuksen. Ruumiillisilla taidoilla elantonsa tienaava Zampanò ja trumpettia päräyttelevä klovnikasvoinen Gelsomina kohtaavat epäinhimillistä maastoa halkovalla matkallaan odottamattomia asioita, kun kuvioita tulee hämmentämään suorasanaisuudessaan pelottava akrobaatti Il Matto (Basehart). Kaikki eivät kulje toivotulla tavalla.
La Strada on paitsi erittäin koskettava ja epätavallinen kertomus, mutta se on myös taitavasti rakennettu allegoria jokaisen ihmisen ansaitsemasta sielunelämästä. Fellinin tuolloinen vaimo, unohtumatonta pääroolia näyttelevä Giulietta Masina, maalaa valkokankaalle yhden elokuvahistorian sympaattisimmista hahmoista. Giuliettan tarkoituksellinen tunteiden ylinäyttely ja korostus antaa pienimmillekin asioille vahvan merkityksen, eikä jätä lopulta mitään arvailujen varaan. Kaikkien aikojen paras naisroolisuoritus -titteli ei olisi hänen kohdallaan lainkaan liioiteltu. Myös toinen ulkoisesti valovoimainen tekijä on jäykkää mieshahmoa tulkitseva Anthony Quinn, joka vankalla ammattitaidolla kantaa karismansa kehiin varsin tyylikkäästi. Mies-nainen -asetelmaa ei ole koskaan kuvitettu näin onnistuneella tavalla, eikä läpi elokuvan voimistuva tunnelataus ole koskaan purkautunut yhtä radikaalisti Hitchcockin Vertigoa lukuun ottamatta. Ikimuistoisen kaunis Nino Rotan tunnusmusiikki, maagisella tavalla viehättävä kuvaus ja unohtumaton tarina kaikkine loistavine roolisuorituksineen luovat valkokankaalle ainutkertaisen elokuvakokemuksen.
Mitä enemmän La Stradan sisältöä pohtii, sen kauniimmalta elokuva tuntuu, mikä on jo sinänsä kohtuullisen harvinaista. Italialaiset sitten osasivat tehdä koskettavia filmejä, joskin taso on laskenut roimasti viime vuosikymmenillä. Filmi ei tietääkseni ole vielä saanut R2-julkaisua, mutta toiveet ovat sen suhteen korkealla. Tämä jos mikä ansaitsisi tulla tunnetuksi laajemminkin nykypäivänä, sillä se kuuluu jokamiehen yleissivistykseen siinä missä Kummisetäkin; tämän edestä kun ei yksinkertaisesti löydä ainuttakaan kompastuskiveä. Fellinin La Strada on täydellisyyteen saakka hiottu mestariteos, jota on vaikea lähes millään tasolla ylittää. Jos olet nähnyt tämän, olet nähnyt jo paljon.
nimimerkki: Low Rider
