Onneksi olkoon! Trey Parker ja Matt Stone, te teitte sen taas! Maailmassa on jälleen yksi loistosatiiri enemmän, ja todennäköisesti tuhansien ihmisten elämä pitenee tämän leffan ansiosta reilusti. Siis ainakin, jos oletetaan naurun pidentävän ikää.
Kyllä, nauru saa alkaa jo ensimmäiseltä minuutilta, jolloin actionleffojen introt saavat ivavelliä niskaansa enemmän kuin laki sallii. Tai Louvre kestää. Heti alkuun tehdään selväksi, minkämoisella yksinkertaisella asenteella Maailmanpoliisi USA katselee muuta maailmaa. Ja sehän toljottelu on ratkiriemukasta katseltavaa.
Täytyy vain ihailla sitä taitoa, jolla herrat Parker & Stone ovat valmistaneet nukke-elokuvan, joka on sekä täydellinen parodia Jerry Bruckheimerin tuotosten kaavamaisesta mäiskeestä että jatkumo Southpark-leffan huumorille. Rivot musikaaliosuudet nostattavat vedet silmiin, eikä vesi valu samasta syystä kuin vaikkapa ykkössilmätikuksi joutuneen Michael Bayn leffoja katsellessa (vrt. slovari: ”I miss you more than Michael Bay missed the mark, When he made Pearl Harbor”).
Stoori on kuin suoraan Bruckheimer –leffasta poimittu ja se on tarkoituskin. Täydelliset jenkkijoukot pelastavat maailmaa tähtilippua heilutellen. Hyvien aiheuttamaa tuhoa aliarvioidaan ja paha on superpahaa. Hahmot ovat juuri niin kärjistettyjä kuin vain voi olettaa. Jenkkipoitsut ja –tytöt ovat hyvän perikuvia, kun taas arabit ovat ”rättipäitä” ja korealaiset ”vinosilmiä”. Eikä kyse ole rasismista, vaan päinvastoin rasismille ivailusta. Ykköshahmoksi kohoaa P-Korean hirmuhallitsija Kim Jong Il (Parkerin ääni), joka on selvästi Southpark-leffan Saatanan sukulaissielu: niin yksinäinen, mutta niin julma.
Maailman paras Broadway-näyttelijä Gary Johnston haluaa pysyä kaukana Hollywoodista, koska ei halua ottaa suihin Hollypomoilta. Silti Team America -taistelujoukkojen suuri johtaja onnistuu houkuttelemaan Garyn joukkoihinsa (”Please, Gary. I’m not from Hollywood, I’m not going to fuck your mouth, and my time is extremely valuable!”). Voittekin jo arvata, että maailman voi pelastaa vain ja ainoastaan kauniskasvoinen näyttelijä. Sehän on selvää siinä valossa, että Armageddonin kokoisessa paskaläjässäkin maailman pelastajaksi tarvittiin avaruudessa hengailevia öljynporaajia. Joten miksei yksi näyttelijä voisi samalla logiikalla piestä P-Koreaa?
Turhan äänekäs näyttelijäjoukko etunenässään supervalittajat Alec Baldwin sekä Michael Moore saavat nenilleen jättiannoksen paskaa. Stonen Matt Damon –tulkinta olisi ehdottomasti ansainnut Oscarin, ja muutenkin parodia kukkii kirkkaampana kuin koskaan. DVD:n bonuksista löytyy lisää todellisia helmiä, kuten esimerkiksi Ben Assflek –nuken puheenvuoro.
Team America sisältää mm. maailman cooleimman oksennuskohtauksen sekä nukkejen seksisessioita. Menoa ei voi suositella taaskaan perheen pienemmille, mutta vanhempi väki varmasti saa irti hyvät naurut. Ainakin, jos lukee lehtien ulkomaan sivut edes pari kertaa vuodessa.
Vaikka Southpark ei enää olekaan yhtä loistokas kuin ensihuumassaan, on Southpark-herrojen huumori täydellistä. Juuri kun elokuvavuosi 2004 alkoi näyttää lähinnä välivuodelta huippuleffojen saralla, pääsee niinkin alamaissa ollut genre kuin komedia yllättämään. Voin siis vain toivottaa maksimirespektit Team Americalle, ja pohtia kuinka hurja kokemus leffa olisi vaikkapa perjantai-iltana hyvän ruoan & juoman sekä hyvän seuran kera.
”America, fuck yeah! Comin’ again to save the motherfucking day, yeah!”