Alkuasetelma on paras mahdollinen. 1950-luvun Los Angeles, korruptio kukoistaa ja huumeet täyttävät kaupungin, mitä vallanpitäjät koittavat parhaansa mukaan peitellä. Ja kolme täysin erilaista poliisia; Crowen tulkitsema äkkipikainen naistenpuolustaja Bud White, Pearce rillipäisenä mustana lampaana Ed Exleyn roolissa sekä julkisuudessa paistatteleva Jack Vincennes, jota Kevin Spacey loistavasti näyttelee. Alun ruusuisen esittelyjakson jälkeen elokuva menee seuraavassa kohtauksessa suoraan asiaan. Tästä kohtauksesta saa vähän tietoa siitä millainen mies Bud White on. Samalla esitellään yksi tärkeä sivuhahmo, Dick Stensland, joka tulee olemaan melko olennaisessa osassa.
Tästä elokuva jatkaa hahmogallerian esittelyä. Tutuksi tulevat kapteen Smith, Vincennes, Sid Hudgens, Ed Exley, Lynn Bracken sekä moni enemmän tai vähemmän tärkeä sivuhenkilö. Elokuvan edetessä nimet kannattaa muistaa.
Juonta ei kannata koittaa selittää paljon, sillä eniten tästä saa irti mahdollisimman vähällä tiedolla. Sen verran voin kertoa, että päätarina käynnistyy yökahvilan ryöstömurhilla, jonka selvittelyyn jokainen henkilö jotenkin liittyy.
L.A. Confidential käyttää loistavasti hyväkseen tapahtumapaikkaansa Hollywoodia. Valoisat kadut vaihtuvat äkkiä pimeisiin kujiin. Myös Jerry Goldsmithin tunnelmallinen musiikki sopii kohtauksiin kuin nakutettu.
Ohjaaja Curtis Hansonin ura on ollut sanalla sanoen epätasainen. Tätä leffaa voi hyvillä mielin pitää miehen parhaana työnä, vaikka leffan suurimmat ansiot löytyvät jostain ihan muualta kuin ohjauksesta. Brian Helgeland on jalostanut James Ellroyn tekstistä ällistyttävän monitasoisen käsikirjoituksen. Näyttelytyö on myös huippuluokkaa. Hahmojen väliset jännitteet ja suhteet ovat suuressa osassa, ja ajavat muutamassa kohdassa jopa varsinaisen tarinan edelle.
Elokuvassa on kaikki kohdallaan. Suosittelen katsomaan keskittyneesti – monta kertaa. Kokonaisuus on yksi Hollywood-elokuvien virstanpylväistä, täydellinen mestariteos, jonka luen yhdeksi maailman parhaaksi elokuvaksi.
