No voi hemmetti!… Täytyy ensimmäisenä todeta, että en jostakin syystä syttynyt aikaisemmin ”Tarantinon leffoihin”. En niitä ole pahemmin tullut jostakin syystä katsoneeksi. Yks-kaks leffaa on tullut katsottua aikaisemmin tietoisesti joitain aikoja sitten. Monen leffafriikin mielestä tuo on tietty paha aukko sivistyksessä, mutta mitä sitten… sen ajan on voinut käyttää muiden aukkojen tukkimiseen. Tarantinot on otettava kuitenkin nyt syyniin uusiksi ihan olan takaa.
Tässähän on kysymyksessä aivan älytön pläjäys. Täysillä aivot narikkaan meininkiä. Leffa lähtee liikkeelle jonkinlaisena yliampuvana toimintakomediana, jossa Tarantino itse näyttelee asetta heiluttelevaa psykopaattia. Clooney on tämän hiukan enemmän aivoa omaava kovanyrkkinen velipoika. Olisin periaatteessa tyytynyt jo tuon genren juonelliseen kehitykseen, mutta mitä vielä. Yhtäkkiä huomasin katsovani splatteria, jossa vampyyrit hilluu, veri roiskuu ja rokki soi.
Leffa tarjosi tosiaankin mojovan positiivisen yllätyksen. Puolenvälin paikkeilla Salma Hayek paljasti täydellisen vartalonsa ja tanssahteli Tarantinolle tiukan oluttanssin. Kyllähän miehiset hormoonit tollasesta alkaa tietty hyrräämään. Odottelin jo Tarantinon esittämän hepun täydellistä sekoamista, masturbaatiota tai jonkin tyyppistä pakko-orgiameininkiä Salman kanssa. Tuossa olikin yllättäen leffan käännekohta viimesen päälle älyvapaaseen suuntaan. Alkoi yllättäen mäiske sekä verenroiskinta urakalla pitkin seiniä, jota kesti leffan loppuun.
Tää on selkeästi perjantai-alkuillan leffa katsottavaksi huumorintajuisessa kaveriporukassa. Leffan jälkeen baariin suunnistaessa kannattaa miettiä tarkkaan kokeileeko sitä uutta kapakkaa vai pitäytyykö kantapaikassa.
