Margot (Michelle Williams) tutustuu sattumalta Danieliin (Luke Kirby), jonka kanssa hän alkaa flirttailla lentokoneessa. Kipinää iskee ja lujaa, ja katsojakin voi todeta näiden kahden ihmisen väliltä löytyvän vahvaa kemiaa. Margot ajattelee tämän kuitenkin olevan vain satunnainen elämää piristävä kohtaaminen, sillä hän on onnellisesti naimissa. Perillä naiselle selviää, että tämä kiehtova uusi tuttavuus asuukin hänen naapurissaan. Tilanne on yhtä aikaa pelottava ja kutkuttava. Se, miten Take This Waltz eroaa perinteisistä kolmiodraamoista on se, että Margot todellakin on aidosti onnellinen Loun (Seth Rogen) kanssa ja rakastaa tätä hyvin paljon. Heillä on läheisyyttä, kevyttä arkipäivän huumoria, kiva talo, hyviä ystäviä ja sitä parisuhteelle tärkeää seksiäkin. Suhde vaikuttaa varsin tasapainoiselta. Aviomies on toki stressaantunut työstään, mutta sehän on ihan normaalia, että avioliitto ei ole aina yhtä ruusuilla tanssimista ja jos työt painavat päälle, ei kaikki energia mene rakkaan ihmisen huomioimiseen. Tien toisella puolella kuitenkin asuu uusi ja kiinnostava ihminen, johon Margot vain tuntuu törmäävän todella usein. Ja kukapa ei nauttisi pienestä ihastuksesta arkisen aherruksen keskellä.
Michelle Williams tekee jälleen kerran uskomattoman iholle asti menevän roolisuorituksen. Hän on niin ihana, että katsoja ihastuu Margotin hahmoon välittömästi, vaikka hän esittää naista joka leikittelee aviorikoksen ajatuksella. Mutta ihana on myös Lou (Seth Rogen). Sympaattinen kanaruokakeittokirjaa tekevä nallekarhu, joka ei aavista mitä on tapahtumassa. Rogenille on kerrankin kirjoitettu rooli, jossa hän saa näyttää kaikki parhaat puolensa. Hän ei ole ainoastaan hauska vaan myös todella herttainen ja tunteellinen nallekarhu. Tilanteen kolmatta osapuolta esittävä Luke Kirby tekee myös varsin huolellista työtä Danielina. Hän on palavasti ihastunut, eikä voi sitä pidätellä, mutta ei millään tavalla painosta Margotia.
Harvoin näkee näin aitoa elokuvaa tai ainakaan sellaista jossa olisi näin sujuvaa dialogia; hauskaa ja sukkelaa mutta ei millään tavalla yliampuvaa tai ärsyttävää. Take This Waltz naurattaa ja itkettää, välillä jopa yhtä aikaa, mutta millään tavalla sokerinen se ei ole. Katsojan on helppo elää Margotin tunteet alkaen aidosta rakkaudesta aviomiestä kohtaan ja toisessa hetkessä tuntea ihastuksen kipristävä tunne mahanpohjassa. Kaikki jotka ovat olleet ihastuneita tietävät miten ihanalta ja välillä kamalalta se tuntuu. Elokuvassa tehdään myös selväksi, että Margot on järkevä tapaus. Ei sellainen joka lähtee tuosta noin vain vieraiden matkaan. Hän kuitenkin sattuu ihastumaan ja valintoja pitäisi jossain vaiheessa tehdä ja kuten kolmiodraamoissa yleensä, jotain satutetaan aina. Elokuva on poikkeuksellinen myös siinä mielessä, että hahmot eivät ole yksiulotteisia, eikä varsinaisia pahiksia aiheesta huolimatta ole.
Take This Waltz on kuvattu kauniisti ja musiikki on olennainen osa juonenkulkua. Kohta jossa elokuvan nimikkobiisi kuullaan ei unohdu hetkeen, kuten ei varmasti koko elokuvakaan. Sarah Polley on onnistunut poikkeuksellisen hienosti tässä raikkaassa parisuhdetutkielmassa, joka voisi hyvin olla kenen tahansa kolmikymppisen elämästä. Jään innolla odottamaan, mistä Polleyn seuraava elokuva kertoo.
