Vaikka Kill Bill vol. 1 olikin pettymys, jouduin silti lähtemään leffateatteriin saakka Kill Billin kakkososan vuoksi. Lähes yhtä ristiriitaisissa merkeissä kakkososankin joudun tykittelemään, joten tässäpä sitä nyt tulee kuululla (lievähköllä) spoilerivaroituksella varustettuna.
Kill Bill vol 2. jatkaa Morsiamen eli Black Mamban kostoreissua siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Takaumat piristävät menoa edelleen, ja mikä tärkeintä: dialogi rullaa ykkösosaa paremmin:
Chapter 6: Massacre at Two Pines. Kuin pienenä kertauksena homma alkaa selittelyllä menneestä joukkomurhasta ja taustoja valotetaan niin, että Black Mamban kostoretki saa lisää pontta alleen. Lopulta esiin astuvan Billin (David Carradine) ja Morsiamen (Uma Thurman) välillä tosiaan tuntuu olevan kemiaa. Hyvä näin (4 pistettä)!
Chapter 7: The Lonely Grave of Paula Schultz. Ruutuun pääsee ensimmäistä kertaa kunnolla Michael Madsenin mainio hahmo Budd, ja täytyy antaa Madsenille maksimipisteet, varsinkin kun edellinen näkemäni Madsenin roolisuoritus sattuu olemaan Sacrifise-leffan kökkösuoritus. Nyt juopoksi karahtaneen tappajan rooli menee ihan kybällä. Luvassa on yllättävää käännettä ja vielä yllättävämmin P. Schulzin haudan tutkailua (3.5 pistettä).
Chapter 8: The Cruel Tutelage of Pai Mei. Kaikessa loogisuudessa jännittävistä käänteistä seuraavaksi hypähdetään aivan alkuun ja Pai Mein (Gordon Liu) treenileirille, jossa Black Mamba on oppinsa ammentanut. Pai Mein parran hipelyssä kai pitäisi olla jokin hauskuuskin, mutta itseäni se alkoi ärsyttää nopeasti (3.5 pojoa).
Chapter 9: Elle and I. Loppu häämöttää jo, ja on aika päästää vauhtiin kauan odotettu kohtaaminen Elle Driverin (Daryl Hannah) ja Black Mamban välillä. Toimintafanit tykästyvät tähän taisteluun, jossa seinät repeilevät ja liha tummuu. Ratkaisua kannattaa seurata silmä tarkkana, sen verran raju se on (3.5 pojoa).
Chapter 10. Viimeinen luku ja sen dialogin voittokulku kruunaa tai oikeastaan pelastaa koko Kill Bill-stoorin. Dialogi on kaunista katsottavaa. Täytyy sanoa, että roolivalinnoissaan Tarantino on onnistunut loistavasti: Carradine hehkuu vanhan soturin mielialaa, ja Uma Thurman kasvaa roolinsa vaativiin mittoihin. Carradinen tyly ”I overreacted”-spiikki saa jopa mukavat naurut aikaan. Viimeisen puolen tunnin aikana käydään koko kostoreissu läpi puhumalla, ja millä intensiteetillä! Tämän viskinmakuisen loppujutustelun ansiosta typerää verellä mässäilyä ja kung fu-mäiskettä jaksoi katsoa. Yhteensä yli neljän tunnin jälkeen homma on paketissa, ja kostoreissu päättynyt (4.5).
On siis yhteenvedon aika. Sitä tosiasiaa en voi kiistää, että molempien elokuvien aikana kelloon tuli vilkuiltua liian monta kertaa, ja vaikka kakkososa hoitaa osansa paremmin kuin veriroiskepitoinen ykkönen, se ei siltikään ole tasapainoinen mestariteos. Musiikillisella tasolla Part 1 vie päätöstä kuin pässiä narussa. Siispä Kill Bill vol. 2 ansaitsee juuri ja juuri 4 pistettä, mutta ei nosta kokonaisuutta neljään pisteeseen.
