Nykykomedian uusi toivo Jason Reitman marssittaa valkokankaalle leffavuoden riemukkaimman yllätyksen Juno Mcguffin (Ellen Page), paksuksi pamahtavan teinitytön, jonka tarina lähtee tutuista uomista kohti uusia seikkailuja. Tässä elokuvassa lisääntyvä teinityttö ei jää vanhempiensa hylkäämäksi tai poikaystävän jättämäksi. Hän ei saa iskuja pahan maailman rautasaappaista tai tyydy helpoimpaan ratkaisuun vaan päättää antaa tuotoksensa varakkaan pariskunnan (Jason Bateman, Jennifer Garner) hellään huomaan.
Juno on ehdottomasti suuri valopilkku nykykomedioiden enemmän tai vähemmän synkeässä tilassa. Tästä on kiittäminen erityisesti pääosan loistavasti vetävää Ellen Pagea, jonka tulkinta saa katsojan hykertelemään ja liikuttumaaan samanaikaisesti. Myös käsikirjoittaja Diablo Cody on osannut työnsä, tosin aika ajoin liiallisuuksien puolelle putkahtava dialogi tuntuu alleviivaavan puhki sekä elokuvan, että sen kirjoittajan älykkyyttä. Myös Juno hahmona tasapainoilee uskottavuuden rajamailla, mutta pitkälti Ellen Pagen ansioista onnistuu aina pysyttelemään rajan paremmalla puolella. Kiitoksia saa elokuvan loistava rytmitys ja pituus, joka nykypäivänä tutun kolmen ja puolen sijaan pysyy alle kahdessa tunnissa.
Kokonaisuudessaan Juno on katsomisen arvoinen kokonaisuus, joka keittää herkullisen sopan kiinnostavista henkilöhahmoista, iskevästä dialogista ja hyvin ajoitetuista kyynelkanavien tuotoksista. Tämä on nykykomedian juhlaa, josta jokaisen elokuvaharrastajan on päästävä nauttimaan.
