Suuri palapeli, jonka palaset näytetään katsojalle hieman toisenlaisessa järjestyksessä mitä yleensä ollaan totuttu näkemään.

12.3.2006 14:56

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Memento
Valmistusvuosi:2000
Pituus:113 min

Leonard Shelpyllä (Pearce) on pieni muisti ongelma. Lähimuisti katoaa n. 10 minuutin kuluttua. Samalla pitäisi etsiä vaimon murhannut murhaaja. Leonardin elämä on yhtä palapelia johon liittyy hämärä kaveri Teddy (Pantoliano) ja auttava Natalie (Moss). Miten voi kostaa jos ei muista mitään.

Christopher Nolanin läpimurtoelokuva edustaa film noir -trillereiden parhaimmistoa mitä on tehty. Mementon idea taitaa ollakin omaperäisin vuosiin ja todella onnistunut sellainen. Memento on suuri palapeli, jonka palaset näytetään katsojalle hieman toisenlaisessa järjestyksessä mitä yleensä ollaan totuttu näkemään trillereissä. Leffa vältti kaikki tyypilliset kliseet ja oli ennalta-arvaamaton.

Memento onkin hieman totutusta Hollywood kaavasta poikkeava trilleri. Pienetkin asiat tuodaan esille, jotta katsojalla pysyy mielenkiinto hyvin alusta loppuun tai toisin päin. Guy Pearcen hahmo oltiin kirjoitettu todella hyvin, katsojakaan ei välillä tiedä hänen aikeistaan muuta kuin toisten hahmojen kautta.

Christopher Nolanin käsikirjoittama tarina toimi loistavasti, eikä miehen ohjauksessakaan valittamista ollut. Nolanin läpimurtoa voikin pitää yhtä onnistuneena kuin Shyamalanin läpimurtoelokuva Kuudes Aisti. Guy Pearce tekee uransa upeimman roolin Shelpynä. Muutkin näyttelijät olivat hyviä rooleissaan. Memento on mestarillisesti kerrottu tarina, täysin tervetullut nykyelokuvien joukkoon.

Vaikka elokuvan pääosanesittäjä ei tunnu muistavan juurikaan mitään, Memento on elokuva jonka muistaa pitkään.

nimimerkki: andy

Arvosteltu: 12.03.2006

Lisää luettavaa