Marvellin Daredevil-sarjakuvat näkivät päivänvalon ensimmäistä kertaa jo 60-luvulla, mutta kovin tuntemattomina sokeasta superherosta kertovat stoorit ovat näillä leveyspiireillä pysyneet. Leffaversio sentään on tarjoiltu isolle yleisölle kaikilla räminämausteilla, mutta ohjaaja Mark Steven Johnsonin tulkinnan varaan ei kannata laittaa mitään oletuksia itse sarjakuvasta. Niin tutuilla ja haaleilla efektipoluilla supersankaruutta nyt pohdiskellaan. Tai jos tarkkoja ollaan, niin Daredevil ei tunnu pohtivan mitään, se vain syytää järjettömyytensä yhtenä isona klönttinä ruudulle.
Tuntuu ettei Mark Steven Johnsonin leffassa mikään osa-alue ole kohdallaan. Musiikki koostuu hittilistoilta poimituista popviisuista, joiden varassa sitten pursutellaan siirappia sopivasti. Pääosapari Affleck & Garner suorittama hempeilykohtaus sateessa on suorastaan loukkaus Spider-manissa nähtyä suutelointikohtausta kohtaan.
Näyttelijöiden kohdalla mennään metsään vielä musaa tai töksähtelevästi toimivaa kuvausta komeammin. Ben Affleck on ehkä naisten mieleen, mutta karismapuolella vajetta on sen verran, että tämä supersankaruus lopahtaa jo alkumetreillä. Täytyy suorastaan ihmetellä Daredevil-yhteyksistään tutun (ja leffassa pienen roolin tekevän) Kevin Smithin ideaa suositella Assfleckiä pääosarooliin. Dogmassa homma toimi kybällä, mutta nyt ei sitten laisinkaan.
Jennifer Garner on pihalla hänkin. Aliaksen agenttihenkisiä asunvaihtoja kunnioittaen Jennifer kyllä pääsee taas vaihtamaan niukkoja kuteitaan tiuhaan ja esittelemään kehonsa kaaria. Vihreät piilolinssitkin on oikein hankittu! Saavutuksiahan ne ovat puvustuksellisetkin ansiot? Colin Farrell saa sönkätä vaihteeksi omalla irkkuaksentillaan ja onnistuu olemaan kyllä mulkvisti Napakymppi-jäppisen roolissaan (ei viittaa siihen seuranhakuohjelmaan) – välillä todella mahtavasti, välillä myös tahattoman koomisesti. Koomisuus saattaa tosin vain heijastella roolihahmon typeristä ominaisuuksista ja/tai dialogista. Vihreässä mailissa oivan roolin vääntänyt jätti Michael Clarke Duncan on ehkä hieman yllättävä näky juuri Kingpinin roolissa, mutta toisaalta muita yli pään pidempänä pahiksena sopivan pelottava näky. Sen enempää harmaasta (nahka-asu)joukosta ei raaski hyvää sanoa.
Daredevilin kokoisen jöötin joutuu auttamattomasti niellä pelkkänä pakkopullana. Todeten, että tietääpä taas yhden esimerkin urealta haiskahtavasta supersankaroinnista. Teräaseet lentelevät kilisten/kalisten ja Benin olemus saa toivomaan, että itsekin saisi kokea tilapäisen sokeuden. Hävettävän kehno leffa.
