Elokuva alkaa hitaasti, ja mietin, että jaksaako tätä edes katsoa. Kuitenkin olin saanut suosittelut hyvältä ystävältä ja päätin sisukkaasti jatkaa kahlausta. Kun leffa pääsi kankeasta alusta huolimatta kunnolla käyntiin, se näytti sielukkaan ja syvemmän puolen itsestään.
Tämä kertoo pohjimmiltaan ihmisen peloista ja siitä, kuinka emme uskalla luottaa toisiimme saati aina itseemmekään. Pelko on liian usein meitä vahvempi, ja murrumme helposti sen alla. Hirmuinen ”avaruusolio” ursa näkee ihmiset vain, jos he pelkäävät, ja sekä tähän että Kitain ja hänen isänsä selviytymisseikkailuun liittyen elokuvan opetus tulee esille lopussa. Suosittelen kaikille ihmisille, jotka tahtovat oppia henkisellä tasolla omista peloistaan ja tykkää mietiskellä asioita. Tämä on sopivaa pohdintaa herättävä toimintapätkä!
Elokuva kasvattaa katsojaa tietyllä tavalla, jos katsoja niin tahtoo tapahtuvan. After Earthin syvempi olemus on niin vaikuttava, että itselläni oli pidättelemistä itkun kanssa, koska tuntui, että se kertoi omasta elämästä ja kamppailusta pelon ja ahdistuksen kanssa. Kitain kasvaminen pelkäävästä pojanklopista rohkeaksi nuoreksi mieheksi on omiaan herättämään omaa henkistä, vankempaa maaperää pelosta irtipääsemiseen. Vaikka tarinan päähenkilö tai ”sankari” ei tuhoudukaan, voisin väittää, että vähänkin herkempi katsoja kokee antiikin hienoin termein ’katharsiksen’ eli sielun puhdistumisen. Katsomisen jälkeen on hieno fiilis, koska leffa päättyy – niin kuin päättyy, en spoilaa – ja voi hengähtää itsensä ja ehkä jopa Kitain ja Cypherin puolesta.
Leffa oli hyvä. Pidin etenkin toteutuksesta, vaikka Jaden Smithin roolisuoritus välillä vähän ontui. Will Smith osaa esiintyä tällaisena pelkäämättömänä körmynä, joka selviää, vaikka kaikki menee ihan päin pusikkoa. Harmi vaan, ettei hän enää tee MIB tai Bel Airin prinssin kaltaisia rooleja, joissa saa olla vähän ehkä jopa hauska.
