Tuli tuossa kaivettua ensimmäinen oma VHS:ni, yli kymmenen vuotta vanha Aladdin-kasettini hyllystä. Itselleni on ollut selvää jo lähelle kymmenen vuotta tämän olevan yksi lempianimaatioelokuvistani, eikä se totta vie tälläkään kertaa pettänyt. Leffa oli tietenkin dubattu versio, mutta kyllä tässäkin kuultiin hyvää äänityöskentelyä suomalaisnäyttelijöiltä mm. Vesa-Matti Loirilta.
Aladdin on köyhä varas, jota useasti muidenkin köyhien tavoin nimitetään ”katurotaksi”. Heppu asustelee omassa vaatimattomassa majassaan Abu-apinansa kanssa ja unelmoi paremmasta elämästä katsellen iltaisin näköetäisyydellä sijaitsevaa sulttaanin palatsia.
Itse rakennuksessa asustelee prinsessa Jasmine sulttaani-isänsä ja Razoul-tiikerinsä kanssa. Sulttaani omaa visiirin nimeltä Jafar, joka hautoo ilkeitä suunnitelmia päästäkseen itse sulttaanin paikalle naimalla tämän tyttären Jasminen. Asiassa on kuitenkin pikku pulma: Jasmine inhoaa hänelle tyrkytettäviä miehiä, joista hänen pitäisi jonkun kanssa mennä naimisiin.
Näin ollen Jasmine eräänä päivänä uhkarohkeasti lähtee valeasussa kadulle katsomaan kansansa menoa, mutta tällöin tapaa Aladdinin ja nuorten välillä alkaa kornisti sanottuna lempi leiskumaan. Jafar huomaa tämän ja tekaistuilla syytteillä heittää Aladdinin tyrmään. Mies itse käväisee sellissä uskottavassa valepuvussa esittäen rahanhimoista vanhaa vankia. Visiiri houkuttelee Aladdinin salaperäiseen onkaloon, joka sisältää rutkasti rikkauksia, joista Jafar toivoo Aladdinin hakevan itselleen taikalampun.
Jafarin suunnitelmat kostautuu kuitenkin miehelle itselleen ja Aladdin saa lampun haltuunsa sekä nappaa onkalosta mukaansa taikamaton, jolla voi sujuvasti liidellä ilmojen halki. Lampun sisältä paljastuu rääväsuinen henki, joka järjestää alkuun kovan show’n taidoistaan ja ilmoittaa, että tarinan nimikkohenkilöllä on tasan kolme toivomusta, jotka yrittää parhaansa mukaan toteuttaa. Aladdin käyttää ensimmäisen toivomuksensa ollakseen prinssi ja suunnistaa kohti linnaa hurmaamaan Jasminea, mutta tilanne ei ole niin helppo kuin miltä näyttää…
Kuten sanoin, Aladdin todisti taas minulle kuinka se ansaitsee paikkansa parhaiden animaatioiden joukosta heti Leijonakuninkaan että Viidakkokirjan vierestä. Suomalainen ääninäyttely pelaa loistavasti ja mainitsemisen arvoisia suorituksia ovat lampunhenkenä puhellut Vesa-Matti Loiri ja Jafarin puheliasta papukaijaa Jagoa äännellyt Seppo Pääkkönen.
Musiikkipuoli pelaa paremmin, kuin missään elokuvassa miesmuistiin. Rainassa soitetaan useaan otteeseen mahtavia kappaleita, jotka sopivat leffaan vaikka vaihtelevatkin tarpeen mukaan laidasta laitaan.
Edellä mainittujen kehujen lisäksi Aladdinissa kerrotaan matkan varrella jokaisen esillä olevan hahmon faktat, luonteen, historian ynnä muut tärkeät tiedot, jotka totta kai edesauttavat ymmärtämistä. Eikä mikään hahmo onnistu olemaan mitenkään rasittava, vaan kuten sivuosissakin nähdyt vartijat, jotka vilahtavat muutamassa kohtauksessa, naurattavat jutuillaan. Kuten myös muissa Disney-elokuvissa, eläimet tulevat hyvin esiin, eivätkä Jasminen tiikeriä lukuun ottamatta jää kovinkaan varjoon.
Pointti on varmasti jo selvä, eli Aladdinia voisi yksinkertaisesti suositella kaikille animaatio-elokuvia hakeville. Parhaita piirrettyjä ja myös samalla parhaita elokuvia.
nimimerkki: JohnRambo
