Poliisi tulee murhatuksi. Poliisin isäukko Simon Ballister (Steven Seagal) muuttaa kahden jengin kinastelemaan ghettoon ja alkaa selvittää asiaa. Jepari Shaw (Kirk B.R. Woller) ei ole hyödyksi, joten seagalilaiset menetelmät otetaan käyttöön. Meksikolaisliha tummuu, musta liha mureutuu ja nämä metodit ovat tasa-arvoiset, sillä uusnatsit myöskin saavat selkäänsä. Raajat rutisevat, veri tirskuu ja rentouttavaa shiatsu-hierontaa on myös tarjolla. Mukana on myös Armand Tucker (Eddie Griffin) joka vastaa elokuvan hauskimmmista repliikeistä.
Steven Seagal on taantunut liian vanhaksi, liian lihavaksi ja menettänyt uskottavuutensa kokonaan, mutta urbaanista oikeudenjaosta kertova [I]Urban Justice[/I] omaa hyvän vireen. Se tarkoittaa sitä että mitään monimutkaista ei yritetä harsia kokoon. Kyseessä on pelkkää raakaa mättämistä missä kirotaan, piestään, ammuskellaan ja kaahataan. Ohjauksesta vastaava Don E. Fauntleroy tietää tarkalleen mitä Seagalin leffojen pitää olla ja vaikka laatu jää kauas ukon kulta-ajasta on siinä mukana sitä kipinää. Huomattava on että rankka toimintakohtaus muuttuu silkaksi naurumekkalaksi pahisten kinastellessa kuin vanha aviopari.
Pääroolissa Seagal luonnollisesti mutisee repliikkinsä, yrittää vääntää kasvoilleen ilmeen mikä ei ole sadistinen irvistys ja jää jälkimmäisessä pahasti jälkijunaan. Eddie Griffinin kykyä heittää käsittämättömät törkyrepliikit on pakko ihailla ja muuta kaartia ei voi edes mainita.
Tämä ei ole leffa jonka Joulupukki antaa maailmalle, sillä mukana on myös maailman oikeutetuin selitys rikolliselle uravalinnalle.
[I]”Fuck Santa Claus. He never got me shit. That’s why I sell dope. ”[/I]
