Hitchcockin kyky kehitellä pienessä ympäristössä hiljalleen kiristyvää ilmapiiriä pääsee erityisesti oikeuksiinsa elokuvassa Epäilyksen varjo. Siinä idyllinen ja rauhallinen ympäristö saa kiiltävään kilpeensä ikävän tahran, eikä ohjaaja käytä tarinankerronnassaan kaikkein perinteisimpiä ratkaisuja.
Tavanomaisiin tapoihinsa jumittunut perhe saa vauhtia elämäänsä, kun arvostettu eno saapuu heidän vieraakseen. Perheen nokkela vanhempi tyttö Charlie ei jää lepäämään laakereilleen, kun epäilykset enon todellisesta luonteesta alkavat nousta pintaan. Kaiken lisäksi tapojensa orjana toimiva äiti, näsäviisaat pikkulapset ja erilaisista murhatavoista kiinnostuneet isä ja hänen ystävänsä koettelevat lujasti vanhimman tytön sietokykyä. Tunnelma tihenee veitsellä leikattavaksi, kun enoa aletaan epäilemään vakavasta rikoksesta ja Charlien uteliaisuus ja enoonsa kohdistuvat pakkomielteet alkavat käydä sietämättömiksi.
Epäilyksen varjo alkaa tutun ja turvallisen perhekertomuksen kaltaisena draamana, mutta Hitchcock osaa juuri oikeassa vaiheessa laittaa hieman vauhtia peliin, tunkematta katsojien silmille kuitenkaan mitään tarpeettoman raflaavaa. Tässä piileekin mestariohjaajan suurin vahvuus ja vielä toisen maailmansodan aikana valmistunut teos kertookin selvää kieltään siitä, miten ainutlaatuinen lahjakkuus on kyseessä. Fyysisempien säväytysten mestarin rauhallisempi työ sukeltaa kiehtovalla tavalla epäluuloisten ja ahdistuneiden yksilöiden mieleen. Ahdistavaa ilmapiiriä puolestaan korostaa erityisesti taiten suunnitellut voimakaskontrastiset ja varjojen kyllästämät otokset talon sisältä, pihapiiristä ja kaupungin keskustan huolettomasta elämästä. Missään ei kuitenkaan tunnu olevan riittävän rauhallista ennen mysteerin ratkeamista.
