Voitaisiin sanoa, että elokuvaharrastukseni alkoi Astrid Lindgren -filmatisointien myötä. Niitä tuli katseltua pienempänä useampia kertoja läpi, suosikkejani olivat Eemeli ja Melukylän lapset. Kalle mestarietsivä tuli myös katsottua ja noin 9-vuotiaana pidin siitä paljonkin. Jännityselokuva Lindgrenin lämmöllä varustettuna iski nuoreen elokuvafriikin alkuun. Pitihän tämä nostalgiapaukku uudestaan kokea ja katsoa, miten ovat asiat nykypäivänä.
Vuonna 1996 valmistunut Kalle mestarietsivä on kolmas filmatisointi kyseisestä kirjasta. Tarina käsittelee Lindgrenille tuttua teemaa, lasten ja aikuisten maailman kohtaamista. Kalle leikki ystäviensä kanssa ruusujen sotaa, jossa kilpaillaan kivinukesta nimeltä Utuhyyppä. Lasten kesäiset leikit saavat kurjan käänteen, kun Kallen ystävä Eva-Lotta löytää paikallisen kylähullun murhattuna. Sitten jännitetään, että saadaanko murhaaja lopulta kiikkiin.
Kyseessä ei ole todellakaan parhaita Lindgren-filmatisointeja, mutta kehnohkoa mainettaan parempi kuitenkin. Alkupuoliskolla kosiskellaan nostalgiapisteillä kuvaten lapsuuden leikkejä Lindgrenin lämpöisellä tyylillä. Loppuminuuteilla tunnelma tihenee ja jännitystä löytyy sen verran, että ihan perheen pienimmille tätä ei voi suositella. Mukana on kliseitä ja stereotypisia hahmoja, mutta heistä löytyy jotain arkista aitoutta. Lapsinäyttelijät ovat varsin luontevia, aikuiset jäävät vähän sivuun.
Hahmoja olisi voinut syventää, mutta käyhän tämä tällaisena keskitason seikkailupätkänäkin. Ikäluokka 7-12 taitaa saada kokonaisuudesta eniten irti, vaikka sujuvaa viihdettä tämä on vanhemmallekin katsojalle. Pläjäyksestä kuitenkin hehkuu hieman rahastus. Jotenkin vaan on sellainen olo, että leffan teon päämotiivina on ollut raha eikä esim. alkuperäistarinan kunnioitus. Ei se rahan himo kuitenkaan niin pahasti paista kuin useissa amerikkalaisissa lastenleffoissa.
