Pitkään puhuttu toimintaleffa. Eikä ihan mikä tahansa: yli kaksituntinen pätkä on sekoitus seikkailuleffoja, kauhua ja fantasiaa. Ja mitä me saamme? Saamme (huonolla tavalla) kauhistuttavan tehostepötkön, jonka minä olen nyt mennyt julistamaan huonoimmaksi elokuvaksi, joka on koskaan silmieni eteen tullut. Ja hei, nyt en liioittele sen asian suhteen! Joku, joka julkeaa pitää tästä sanoinkuvaamattomuudesta, on minun mielestä päästään vialla.
Surullisen kuuluisa farssimme lähtee käyntiin mustavalkoisena, kun Dracula punoo juoniaan kaveeraten aluksi Tri Frankensteinin kanssa, kyläläisten janoten tohtori-paran päätä pölkylle. Dracula haluaa käyttää Frankensteinin rakentamaa hirviötä omiin synkkiin päämääriinsä, jolloin tohtorin ja vampyyrikreivin erimielisyyksien saattelemana tohtori heittää veivinsä Draculan hampaissa, ja hirviö ottaa hatkat tohtorin ruumis mukanaan.
Siitä sitten siirrytään värillisyyteen, kun Vatikaanin oma secret agent Gabriel Van Helsing on ottamassa matsia Mr. Hyden kanssa. Vatikaaniin palattuaan hän joutuu papin haukuttavaksi siitä että hän tuhosi jotain taistelun saattelemana (klishee?) ja onkin heti bondmaisesti uusia teknologian vempeleitä tsekkaamassa, hänen munkkikaverinsa heittämässä vieressä läppää, jonka tarkoitus oli kaiketi saada katsoja nauramaan hengiltä. Van Helsing saa pian tehtäväksi mennä Transylvaniaan listimään Dracula ja pelastamaan vampyyrejä tappavan suvun viimeinen jäsen. Näin onkin katsoja valmis kokemaan elämänsä kamalimman ”sirkuksensa”.
Draculoita, ihmissusia, frankensteineja, hydeja, pikkuisia kääpiöitä, vampyyrin jälkeläisiä, Indiana Jonesia muistuttava sankari, läppää heittävä sidekick-munkki, seksikkyyttä tihkuva mimmi ja liuta uusavuttomia kyläläisiä… huh! Tässä ihan mietti, mitä kummaa Stephen Sommersilla oikein on ollut mielessä. Muumioissa hän onnistui edes jotain järkevää tekemään, mutta sen sijaan että hän tekisi kauhulle kunnioitusta osoittavan elokuvan, hän onnistuukin raiskamaan tuon kaiken niin perin pohjaisesti, että ihan hävettää hänen puolestaan.
Jokainen tulee Van Helsingiä katsoessaan huomaamaan, ettei Dracula-, Frankenstein- ja Wolf Man -leffoja kannata risteyttää yhteen. Siinä asiassa on toivon pilkahdus kadonnut kuin pieru Saharan autiomaahan. Lisäksi tämä sekasikiö ei voi kunnioittaa tarinoiten kirjoittajia, päinvastoin; Van Helsing -elokuva saa niin Mary Shelleyn kuin Bram Stokerinkin jylläämään haudoissaan.
Sommers on halunnut päästä näyttämään, kuinka komeasti CGI hänen sormissaan toimii, mutta on pikemminkin päästänyt sen hallitsemattomaksi. Ohjaajana mies on toiminut hätiköidysti, käsikirjoitus on nopeasti hutaistu. Tuloksena on siis tämä: yli kaksituntia outoa tulittamista, edestakaisin loikkimista ja ryntäilyä, aivoja särkevää kuperkeikan heittämistä erikoistehostetsunamin saattelemana, sekä tietysti paljon turhia kohtauksia (kuten se vallan tarpeeton naamiaisjuhlajuttu Draculan kesäpalatsissa, joka sai ajatukseltaan itkemään epätoivosta).
Leffaan on tungettu joko liian paljon yksiulotteisia henkilöitä tai sitten liiankin stereotyyppisiä ja puhkikuluneita heeboja. Dracula on pelkkä lipevästi puhuva, mahtaileva, puupalikan näköinen ja liian paljon itsestään ja suunnitelmistaan paljastava paskiainen. Van Helsing on kauhea sekaristeytys hienoista sankarihahmoista, tutun oloisesti piittaamaton ja muka-karismaattinen jätkä, joka yrittää olla niin käytökseltään kuin myös muodistaan cool. Sitten on se pari kertaa maintsemani munkki, joka yrittää hoitaa huumoripuolen ja pelkuriosion sankarin sidekickinä, heittäessä läppää, jonka huumori on alempana kuin absoluuttinen nollapiste. Anna Valeriousin hahmo on enemmänkin yksinäisille miehille suunnattu herkkupala ”ah niin” seksikkäässä vartalossa, mutta on myös sankarille turhan tutusti angstaileva kovistyttö. Ja sitten on kosolti niitä muita tarpeettomia äijiä ja örkkimörkkejä, joista en aio sanoa halaistua sanaakaan.
Näyttelijät ovat säälittäviä rooleissaan. Hugh Jackman ja Kate Beckinsale ovat täysin väärässä leffassa, kun he tekevät elämänsä surkeimmat roolisuorituksensa. Richard Roxburgh on huono Draculana. David Wenham ei myöskään ole onnistunut, saadessaan leffan huonoimman roolin, sen niin pitkään pilkkaamani munkin roolin.
Näin siinä siis kävi. Van Helsing on ikuisesti tuhoon tuomittu rumilus, joka olisi saanut jättää tekemättä. Sommers haaskasi turhaan filmirullaa ohjaajana, paperia käsikirjoittajana ja rahaa tuottajana. Kaikki on pantu peliin ja ansaitusti vähemmän kunnioitusta saadaan takaisin. Tämä oli laitimmainen kerta, kun enään katson tätä. Kuten jo tuomiostani kävi ilmi, olen viimeinkin löytänyt kaikista elokuvista sen kaikkein huonoimman.
