Amelie on sympaattinen nuori nainen, joka ei äitinsä kuoleman jälkeen saa enää lähes mitään lämpöä ja rakkauden osoitusta itseään kohtaan. Osittain tämän vuoksi Amelie aloittaa nuorena aikuisena muiden ihmisten auttamisen, tavoitteenaan tehdä ihmisistä onnellisia. Samalla Amelie alkaa itsekin voimaan paremmin.
Elokuvan juoni kuulostaa ainakin omaan korvaan kovin mukavalta ja sitähän se onkin, mutta juonen toteutus jätti mielestäni selvästi parantamisen varaa. Kuten otsikossa mainitsin, elokuvassa on paljon pervoja kohtauksia mitkä aluksi naurattivat, mutta pian alkoivat syödä elokuvan lämminhenkistä tunnelmaa. Koska elokuvassa on tosi paljon kaksimielisiä kohtauksia, vaikka elokuvan on tarkoitus olla lämminhenkinen ja elokuvan päähenkilö Amelia kovin vilpitön ja viaton, elokuva kärsii mielestäni jonkinlaisesta identiteettiongelmasta. Toisin sanoen tuntui, että elokuva yritti osittain olla vilpitön hyvän mielen elokuva, mutta osittain paljon härskiä huumoria viljelevä. Esimerkiksi elokuvassa näytetään useita kertoja, miten yksi elokuvan tärkeimmistä henkilöistä työskentelee seksikaupassa ilman että tämä liittyy juoneen juuri mitenkään. Tämän vuoksi elokuvan kokonaisvaltainen tunnelma kärsi lupaavasta alusta huolimatta silmissäni merkittävästi. Minulle jäi sellainen fiilis, että ohjaaja Jean-Pierre Jeunetilta puuttui vahva visio elokuvasta, ja tämä epävarmuus toi elokuvaan mainitsemaani kahtiajakoisuutta.
Elokuvan näyttelijät tekevät kuitenkin mallikasta työtä. Audrey Tautou onnistuu tekemään hahmostaan Ameliesta aidosti sympaattisen, joskin välillä myös hieman ärsyttävän (minkä uskon kuitenkin olevan ihan tarkoituksellista eli en tällä kritisoi Tautoun roolisuoritusta) hahmon, johon ei onneksi tartu elokuvan pervous vaan itse Amelia ainakin saa pitää vilpittömyytensä. Amelian lisäksi pidin erityisen paljon Serge Merlinin taitavasti näyttelemästä sympaattisesta Dufayel-nimisestä vanhasta maalarista. Tautoun ja Merlinin hahmojen välinen kemia on mielestäni uskottavan ja aidon oloista, ja hahmojen välinen ystävystyminen nostaa kyllä hymyn huulille useamman kerran. Jos elokuvassa olisi ollut enemmän tällaisia hahmojen välisiä ystävystymisiä (joita onneksi on kyllä kohtalaisesti elokuvassa Tautoun ja Merlinin hahmojen lisäksi) ja vähemmän kaksimielisyyttä, elokuva olisi saanut uskoakseni minulta helposti ainakin yhden tähden lisää. Toki tämä on vain hypoteettista spekulaatiota. Elokuvassa on onneksi jonkin verran myös huumoria, mikä toimii hyvin eikä ole pervoa. Esimerkiksi Jamel Debbouzen hahmo Luciel naurattaa muutamassa kohtauksessa mukavasti ja vahvistaa elokuvan lämminhenkistä olemusta.
Päädyin antamaan elokuvalle kolme ja puoli tähteä viidestä. Elokuvan (mielestäni) epätoimiva kahtiajako viattomuuden ja pervouden välillä estää elokuvaa saamasta enempää tähtiä minulta, mutta toisaalta ansiokkaat näyttelijäsuoritukset oikeastaan kaikilta näyttelijöiltä estävät elokuvaa saamasta minulta myöskään vähempää tähtiä.
