The Great Gatsbyn alkuasetelmat lupailevat loisteliasta elokuvaelämystä, sillä onhan Baz Luhrmann palannut yhteen Leonardo DiCaprion kanssa kertoakseen loisteliaisiin maisemiin sijoitetun suureellisen rakkaustarinan. Elokuvan alussa maalaillaan kuvaa maailmasta, jossa kaikki on mahdollista. Tobey Maguiren esittämä Nick Carraway saapuu vuoden 1922 Wall Streetille, missä kuka tahansa saattoi menestyä ja pörssiennätykset olivat tehty rikottaviksi.
Elokuvan alkumetreiltä saakka on ilmiselvää, että Nickin naapurissa asuva salaperäinen Gatsby (Leonardo DiCaprio) ja Nickin serkku Daisy Buchanan (Carey Mulligan) tuntevat toisensa jo entuudestaan. Gatsbyn mainitseminen lounaalla muuttaakin elokuvan dynamiikkaa ja tuo Nickin elämään turmeltuneisuuden. Pian Nick on vietelty mukaan viinanhuuruisiin juhliin, joissa hän kokee itsensä täysin ulkopuoliseksi. Jokaisen juhlan jälkeen paljastuu karu totuus, kun rikkaat ovat pelkästään hakeneet lohtua yksinäisyyteensä, jota prameat kulissit yrittävät epätoivoisesti piilotella.
Suureen kaupunkiin muuttanut Nick on aluksi hämillään, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Lopulta hän vain esittää tietämätöntä peitellessään muiden salaisuuksia. Maguire näyttelee hienosti epävarmaa Nick Carrawayta, joka yrittää sopeutua ympärillään pyörivien rikkaiden elämäntyyliin. Salaperäisen Gatsbyn astuessa kuvioihin Nick kuitenkin jää sivulliseksi omassa tarinassaan, kun DiCaprio vie päähuomion loistavalla roolisuorituksellaan.
Suuresta itsevarmuudestaan huolimatta Gatsby tarvitsee koko ajan muiden apua todellisten tunteidensa esilletuomisessa. DiCaprion roolisuoritus on tässä mielessä erinomainen, sillä hänen hermostuneisuutensa tarttuu myös katsojaan. Daisya esittävä Carey Mulligan puolestaan onnistuu jälleen kerran tuomaan esille roolihahmonsa herkkyyden, joka huokuu hänen surullisista silmistään.
Daisyn ja Gatsbyn kohtaamista vuosien tauon jälkeen voi kuvailla hellyyttävinä ensitreffeinä, joissa on lupaus jostain suuresta. Lisäksi paljastuu, että ainaisten juhlien ja loisteliaan kartanon ainoana tarkoituksena on ollut tehdä vaikutus yhteen tiettyyn naiseen, kun Gatsby ei ole kyennyt pukemaan tunteitaan sanoiksi. Tunteiden kertomisen vaikeudesta kertoo myös se, että osan hahmojen motiiveista saattaa lukea vain kuvan etualalle piirtyvistä teksteistä, mutta muuta merkittävää lisäarvoa elokuvan 3D-efekteillä ei kyetä tällä kertaa tuomaan.
Gatsbyn ja Daisyn kohtaamisen jälkeen tarinaa ylläpitänyt jännite on pitkälti poissa, eikä elokuva onnistu enää pitämään katsojaa mukana yhtä vahvoilla tunteilla. Elokuvan loppupuolisko tuntuukin koostuvan irrallisista episodeista, jotka vain täytyy kertoa, jotta päästäisiin tarinan ennalta määrättyyn kohtaloon. Yllättäviksi tarkoitetut käänteet tuntuvat paremminkin päälleliimatuilta tapahtumilta, joilla ei ole todellista merkitystä tarinan lopputuleman kannalta.
Loistavista näyttelijäsuorituksista huolimatta en nähnyt valkokankaalla suurta rakkaustarinaa. Henkilöhahmot pelkästään tavoittelevat jotain täydellisenä pitämäänsä mielikuvaa ja yrittävät tehdä vaikutuksen rahalla, nopeilla autoilla ja merkkivaatteilla, kun heidän tyhjistä elämistään ei löydy todellisia tunteita. Komeista kulisseista huolimatta tarina ja henkilöhahmot jäävät siis sisällöttömiksi. Se ei kuitenkaan vie yhtään pois erinomaisilta näyttelijäsuorituksilta, vaan kertoo paremminkin henkilöhahmojen pinnallisuudesta. Elokuvaa voikin kuvailla kauniiksi 3D-kiiltokuvaksi, jolta puuttuu sielu.
