Kylläpä näitä sarjissankarileffoja onkin alkanut ilmestymään. Hyvä niin, ei siinä mitään. Daredevil on jäänyt itselleni ehkäpä yhdeksi vieraimmista sankareista. Sarjakuvien olemassaoloa ei voi olla tietämättä, mutta ainoatakaan lehteä ei ole tullut luettua. Senpä takia leffaa hiukan odottikin katsottavaksi, tuleehan Daredevil hahmonakin nyt tutuksi.
Hmm… Äijä on siis lakimies päivisin ja nahkatrikoissa kaupunkia leikkikenttänään pitävä supersankari iltaisin. Mies on sokea, tuo detaljii ihmetytti ennen leffan katsomista. Sitä on näköjään itsekin tyypillinen ihminen siinä mielessä, että omaa tietynlaisen asennevamman. Supersankarillahan on ”normaaliuden” lisäksi nippu lisäominaisuuksia käytössä. Daredevililtä puuttu näkö kokonaan. Sepä hiukan kummastutti alkuun. Näkökysymys ei kummastuta leffan katsomisen jälkeen enää ollenkaan. Mies havannoi ympäristöään omalla tavallaan ja ”näkee” jopa paremmin kuin näkevät. Hepulla on kaikki muut aistit hioutuneet huippuunsa ja kuulo on niin tarkka että se toimii tutkan tavoin. Tästä saadaan leffaankin visuaalista irroittelua.
Kuten jokaisella supersankarilla, myös Daredevilillä on oma menneisyytensä ja tapahtuma, joka on sysännyt äijän valitsemalleen tielle. Siinä missä Peter Parkkeria puree hämähäkki niin Mattin silmille roiskuu radioaktiivista lientä. Myös isän kohtalo sekä oikeusjärjestelmän puutteet ajavat puolustamaan oikeutta omin keinoin. Historiikki käydään läpi alkumetreillä ja sarjakuvia lukemattomankin on helppo päästä jyvälle pläjäykseen.
Leffassa nähdään synkkiä sävyjä Batmanin tyyliin, sankaroihan Daredevil yöaikaan. Tarinakin on hiukan synkänpuoleinen. Hepun liikkuminen näyttää hiukan Spiderman-tyyliseltä pomppimiselta. Oman mausteensa hommaan tuo Jennifer Garnerin näyttelemä Elektra, joka näyttäytyy kuitenkin seksikkäissä nahkapökissä paljon vähemmän kuin mitä leffan kansikuva antaisi odottaa. Hahmona Elektra on valitettavasti lopulta kuitenkin melko pliisu. Daredevilin ja Elektran välille viritellään pientä rakkaustarinaa. Colin Farrell tekee loistavan työn Bullseye-pahiksena. Suomennos ”Napakymppi” ei kuullosta kovin pelottavalta vaan tuo mieleen edesmenneen TV-ohjelman. Olisikohan tuo kannattanut jättää kääntämättä…
Kaikkenkaikkiaan Daredevil on leffana ”ihan viihdyttävä”, mutta melko yllätyksetön tekele. Tällaisiahan nämä sarjisleffat pääsääntöisesti ovat olleet. Eipä tällaisesta massatuotteesta ole syytäkään lähtä taidetta tekemään. Visuaalisista efekteistä keskustellaan, miltä ne näyttivätkään. Lipputulot ovat mittari jolla hommaa mitataan ja sitä otetaanko uusiksi kakkososan merkeissä.
Kahden levyn Special Edition -julkaisuna Daredevil on varsin hieno kokonaisuus. Lisäsälää piisaa ajallisesti vajaat kolme tuntia ja sen parissa viettää aikaa toisen illan leffan päälle. Asiasta enemmänkin kiinnostuneille on siis tarjolla melko tuhti paketti.
