Traumaattisen onnettomuuden työpaikallaan kokenut John Ferguson (James Stewart) jää tapahtuman takia eläkkeelle työstään ja saa samalla tapahtuneesta korkean paikan kammon. John, tai ystävien kesken Scotty, saa yhteydenoton vanhalta koulukaveriltaan, joka epäilee vaimonsa (Kim Novak) olevan tulossa hulluksi. Scotty lähtee seuraamaan miehen vaimoa, mutta samalla hänen tunteensa heräävät tätä kohtaan. Asiat eivät ole kuitenkaan niin simppeleitä, miltä ne vaikuttavat, ja Scotty vetäistään mysteerien pyörteisiin…
Vuoden 1954 Takaikkunassa hienon roolin vetäissyt James Stewart tekee Vertigossa astetta monisävyisemmän roolin, jossa sekoittuu koko tunteiden skaala. Hitchcockin tyyliin elokuvassa on oltava kaunis naistähti, ja tässä sitä virkaa toimittaa salaperäistä Madeleineä esittävä Kim Novak. Kummallisten voimien vallassa oleva nainen on häikäisevä, mutta etäinen. Barbara Bel Geddesin esittämä Scottyn ystävätär jää harmiksi hieman turhaksi sivuhahmoksi, sillä tarina keskittyy Scottyn ja Madeleinen eriskummalliseen suhteeseen.
Vertigo omaa hienon visuaalisuuden tyylikkäistä alkuteksteistä aina psykedeelisiin painajaisnäkyihin asti. San Fransisco näyttäytyy komeana ja jylhiä otoksia on sopivasti. Elokuvan juoni ei taas ole niin jylhä. Unenomaisesti ja verkkaiseen etenevä elokuva alkaa välillä hieman puuduttaa, sillä juonen mysteeristä ei ota selvää. Alku on hyvä, mutta leffan keskikohta on teoksen heikoin lenkki. Loppupuolisko taas on hieman onnistuneempi todella ovelan juonenkäänteen tullessa ilmi. Viimeiset parikymmentä minuuttia ovat jopa todella sydäntä riipivää katseltavaa, mutta loppuratkaisu ei oikein iskenyt. Vertigossa on kaikki siis suurin piirtein kohdallaan muutamista juonen heikkouksista huolimatta.
Suuria tunteita ja niitäkin suurempi mysteeri. Tämä on Vertigon tarjoama sisältö. Odotuksiini nähden hieman huonompi kuin ajattelin, mutta loppujen lopuksi hieno elokuva. Romanttiikkaa ja pähkäilyä hakeville hieman yliluonnollista latausta sisältävä Vertigo on napakymppi.
