Elokuvateatteriin astuessani odotin elokuvan olevan vuoden parhaimmistoa, mutta sainkin käsiini vuoden parhaimman teoksen.
1800-luvun alussa joukko turkismetsästäjiä kulkee läpi Yhdysvaltojen vaarallisten erämaiden. Yksi heistä on Hugh Glass (DiCaprio), joka joutuu harmaakarhun raatelemaksi ja hänen toverinsa jättävät hänet kuolemaan. Glass kuitenkin selviytyy ja lähtee etsimään kostoaan.
Elokuva perustuu tositapahtumiin, joten kyseistä teosta ei voi syyttää epärealistisuudesta tai ennalta-arvattavuudesta tarinan suhteen. Tarina on hienosti rakennettu, vaikkei se ihmeellinen olekaan. Elokuva on reilu kaksi ja puolituntinen, mutta silti mielenkiinto pysyy ja tarina on onnistuttu käsittelemään niin, että tylsäksikään ei voi väittää. Elokuva kuvaa myös valkoisten ja intiaanien suhdetta onnistuneesti, eikä kumpaakaan mustamaalata. Elokuva ei todellakaan ole epärealistinen. Kun katsot tätä elokuvaa, tuntuu väillä kuin olisi itse paikan päällä.
Huumoria ei elokuvassa juurikaan ole, mutta draamaa kylläkin.
Elokuva kuvaa kärsimystä uskomattoman karulla tavalla. Kaikki mitä päähenkilömme joutuu kokemaan on ravisuttavaa katsottavaa. Jokainen katsoja asettuu Glassin puolelle ja antaa myötätuntoa tätä kohtaan. Glassia näyttelevä DiCaprio tekee ehkä parhaimman roolityönsä ikinä. Hän tulkitsee tätä taistelevaa turkismetsästäjää ilmiömäisen raadollisella tavalla.
Myös Tom Hardyn näyttelemä pääpahis on erittäin hyvä julmana paskiaisena, joka tappaisi hädän tullen vaikka toverinsa.
Myös elokuvan muutkin näyttelijät tekevät uskottavat suoritukset.
Kuvaus on ehkä koko elokuvan mahtavin asia. Elokuva on uskomattoman karu, mutta kaunis hienoilta lähikuviltaan kuin myös laajilta maisemiltaan. Luonto on erittäin taianomainen, mutta pahaenteinen paikka. Kameratyöskentely hipoo taivaita tässä elokuvassa kaikkine käsivaraotoksineen mitä elokuva on melkein kokonaan.
Iñárritu todistaa olevansa loistavan taidokas ohjaaja Birdmaninkin jälkeen. Elokuva on nimittäin erittäin omaperäisellä tavalla tehty erämaaelokuva, että sen sisältämää tunnelmaa voi vain ihmetellä suurin silmin.
Musiikki ei ehkä ole niin ikimuistoinen avain tämän teoksen suhteen, mutta se vaikuttaa sitäkin enemmän juuri hiljaisuudellaan, vaikka muutama sävelkin on mukana.
Elokuva oli melko verinen ja väkivaltaa ei säästelty. Ja kaikki oli toteutettu realistisella tavalla niin, että se tuntui ehkä hieman turhan brutaalilta. Muuta negatiivista jos haluan etsiä täytyy sanoa varmaankin ehkä lievä venytyksen maku loppupuolella ja muutamat ylitaiteelliset välähdykset.
Muuta en oikeastaan osaa sanoa, sillä kaikki oli niin karua ja kaunista katsottavaa, että vaikutuin ja vielä melko syvästi sen sanomasta. Kosto on jumalan ja luonnon käsissä, ei ihmisen.
