Jason Statham palaa Transporter 3:ssa jämäkän ja viihdyttävän toiminnan pariin. Ensimmäisen kahden Transporter-elokuvan perusteella Frank Martin (Statham) on tiukat periaatteet omaava ”kuljettaja” – mitään ei kysellä, lastiin ei kajota ja tavara toimitetaan aina perille. Apuna Frankilla on mustanpuhuva saksalaisvalmisteinen sedan ja ylivoimaiset lähitaistelutaidot.
Kaksi ensimmäistä leffaa mentiin tällä hyväksi havaitulla resepillä ja lopputulos oli viihdyttävä, joskaan ei mitenkään unohtumaton. Kolmososassa menevät kuitenkin puurot ja vellit sekaisin, kun Frank kohtaa naisen hädässä ja joutuu joustamaan periaatteistaan. Lopputulos on melko kökköä katsottavaa, sillä vaivaantunut kuhertelu ei oikein sovi kovaksikeitetyn kuljettajan imagoon. Tämä on toisaalta ollutkin leffan ideana, sillä samaa reseptiä ei kannata käyttää kolmea kertaa peräkkäin.
Transporter 3 on kertakatselun arvoinen elokuva niille, jotka pitävät suoraviivaisesta toiminnasta ja nopeista autoista. Resepi on simppeli: kamera nuolee tiiviisti germaanisten vauhtihirmujen maskeja ja nyrkit puhuvat. Sekaan on heitetty komediallisia elementtejä, mutta pääosassa on – niinkuin tällaisessa leffassa pitääkin – vauhti ja sarjakuvamainen väkivalta. Epäuskottavia toimintakohtauksia on kuitenkin ripoteltu liiankin tiheään, mikä jättää keitoksesta valjun jälkimaun. Ja epäuskottavalla tarkoitan tässä tapauksessa todella uskomattomia asioita, ei ainoastaan liioiteltua. Kymmenen (tai sadan) henkilön hakkaaminen yhden taistelijan toimesta menee läpi ehkä Kill Billissä, mutta tällaisessa puolirealistisessa elokuvassa ei. Näistä puutteista huolimatta Frankin otteita jaksoi seurata parituntisen verran ilman suurempia tuskia.
