Toivo (Sampo Sarkola) on valokuvaaja joka noudattaa teemaa. Teema menee rikki Ansan (Krista Kosonen) ilmaantuessa kuvaan (kirjaimellisesti) ja siitä eteenpäin luvassa on hienovaraista kasvukertomusta arktisen hysterian suomalaisessa miljöössä. Soppaan kuuluu myös synkeän menneisyyden Ismo Raate (Tommi Korpela) ja muutenkin pohjoisen barbaarien miljöissä ollaan särmikkäitä ihmisiä.
Matti Ijäs ohjasi The Suomalaisen Kulttielokuvan. Sen lisäksi ukko on muutenkin nakerrellut elokuvia kasaan ja ne ovat pääasiassa olleet Allekirjoittaneelle tuntemattomia. Epäluotettavan lähteen (ne kaikki ovat) suosituksesta elokuva päätyi leeuwenhoekin alaiseen tarkasteluun ja jo ensimmäisillä sekunneilla huomaa elokuvan todellisen vetonaulan ja tähden: kuvaaja Rauno Ronkaisen. Visuaalisesti hulppeat syyskirjon värit näyttävät upeilta. Suurena harmina usean käsikirjoittajan soppa ei kovinkaan vahvasti toimi, sillä sen henkilödraama on harmillisen päämäärätöntä. Ehkä kyseessä on liiallinen realismi joka iskee Allekirjoittaneeseen liian lujasti.
Sampo Sarkola on elokuvan vähäeleinen tarkkailupilari ankean värikkääseen pohjoisen barbaarimaahan minkä asukkaat eivät kieroile tai selittele. Krista Kosonen on kyseisen barbaarimaan tulisieluinen kasvatti joka vie eikä meinaa ja Tommi Korpela on samaisen alueen paaria ja synkkä esimerkki. Hannu-Pekka Björkman on elokuvan karkeana auktoriteettihahmona ja muutenkin roolituksia ei voi moittia – ammattilaiset tekevät parhaansa rajoitetusta aineksesta.
Visuaalisesti [I]Kaikella rakkaudella[/I] on silkkaa timanttia, mutta sen käsikirjoitus on harmillisen päätöntä laahailua ja sen takia realismia. Realismi ja hyvä tarina ovat melkoisen irrallaan toisistaan ja suurena harmina tämä elokuva ei osu niiden kapeaan risteyskohtaan vaan nasahtaa rajusti realismin ankeaan, tympäisevään ja dramaattisesti yhdentekevän kitkerään alueeseen. Jätti kitkerän jälkimaun silkan realisminsa voimasta ja todistaa Matti Ijäksen osaavan kyseisen taidesuuntauksen jipot.
