Seitsemän vuoden tauon jälkeen Peter Weir (Master and Commander: Maailman laidalla, Truman Show) palasi ohjaajan pallille työstämään uuden ”fiktiivis-tosipohjaisen” elokuvansa The Way Back. Elokuva siis pohjautuu löyhästi Slawomir Rawiczin kirjaan The Long Walk, joka puolestaan kertoo kirjoittajansa todennäköisesti sepitetystä paosta Siperian gulagista aina Intiaan asti.
Rakenteeltaan The Way Back on perinteinen ”ryhmä x kulkee matkan paikasta a paikkaan b, ja n-määrä hahmoista selviytyy loppuun asti” -elokuva. Alussa hahmo J tuomitaan vakoilusta gulagiin, jossa hän tapaa K:n, S:n ja V:n, sekä pari muuta marginaalihenkilöä. Hahmot karkaavat paikasta a ja tavoitteena on päästä pois neuvosto-alueelta, eli paikkaan b. Matkan varrella ryhmään x liittyy vielä hahmo I.
Rooleista huolehtivat In Brugesissa loistanut Colin Farrel, vähemmän tunnetumpi kasvo Jim Sturgess ja konkarinäyttelijä Ed Harris, sekä varsin aikuismainen, mutta nuori Saoirse Ronan. Vaikka The Way Back esitteleekin useamman karkulaisen, ei osasta heistä jää mieleen kuin korkeintaan yksi kliseenomainen ominaisuus, ei edes nimet.
Jos vielä ei ole käynyt selväksi, niin elokuvan suurin ongelma on protagonistien pinnallinen esitys, joten jokainen lukeutuu osaksi harmaata massaa, jossa on parhaimmillaan neljä, mutta erään puolivälissä elokuvaa tapahtuvan käänteen vuoksi enää kolme edes jollain tavalla muistiin jäävää valon pilkahdusta. Syynä kuitenkaan ei ole huonot roolisuoritukset, vaan pikemminkin heikko kirjoitus. Runsaaseen kahteen tuntiin olisi pitänyt pystyä rakentamaan jokaiselle pitkälle pötkivälle karkulaiselle vahva henkilöllisyys. Elokuvan loputtua ei ole nimittäin mukavaa huomata, että on jo unohtanut kahden selvinneen nimet, mutta myös heidän persoonansa. Kaivetaan vielä esiin sellainenkin seikka, että ajankulun kuvaaminen on joko omaan makuuni turhan epäselvä tai se on yksinkertaisesti möhlitty. Kohtaukset hyppivät paikasta toiseen miten sattuu, lumisesta erämaasta keväisiin lehtimetsiin ja sieltä taas keskelle aavikkoa ja Kiinanmuurin juurelle. Ajankulun ja matkan pituuden sumentaminen katsojan käsityskyvyn ulkopuolelle on oiva ratkaisu ideana, mutta tällä kertaa se vain hajottaa elokuvaa pahemman kerran.
Jottei lopulta ihan keskinkertaisen elokuvan arvostelu mene pelkäksi negatiivisten asioiden analysoimiseksi, on todettava, että The Way Back lunastaa odotukset visuaalisella tasolla. Maisemat ovat huikeita ja likaisen mutaiset, veriset ja arpiset maskeeraukset näyttävät täysin realistisilta. Colin Farrelin ja Ed Harrisin roolisuoritukset puolestaan ovat kiitettävää tasoa ja heidän hahmojaan jaksaa muutenkin seurata, vaikkei kovin suuria kasvutarinoita nähdäkään. Myös idealtaan elokuva on inspiroiva, vaikka jääkin toteutukseltaan harmillisen heikkotasoiseksi.
Valitettavan suuren palan yli kahden tunnin elokuvan nautittavuudesta valitettavasti nappaa surkea henkilöiden personointi, joka jää hyvin pitkälti tusinakauhujen tasolle. The Way Back ei missään nimessä ole kuitenkaan huono elokuva, mutta potentiaalia olisi voinut riittää vaikka mestariteokseen.
