”Tervetuloa, hyvät ulosteen uutterat ihailijat! Olette varmasti jo lopen uupuneita pitkän viikonlopun jälkeen. Toivon hartaasti, että pääsitte katsomaan kolmoshallissa ollutta maailman paksuinta ulostetta, itse nostaisin sen jopa festivaalimme kohokohdaksi. Mietitte varmasti, mikä luentoni aihe on tänään. Otsikko ei välttämättä ole kaikista parhain, sillä todellisuudessa tarkoitukseni on tänään valistaa teitä paitsi meistä tulevan ulosteen monimuotoisesta fyysisemotionaalisesta rakenteesta, myös siitä, miten ulosteen ei aina tarvitse varsinaisesti olla fyysisesti sitä vanhaa kunnon sontaa, vaan sitä on olemassa monenlaista. Toki kuka tahansa voi väittää, että asia X on vulgaaristi ilmaistuna paskaa, mutta skatologian tiede ei ole ikinä löytänyt varsinaista pökälettä vielä, joka ylittää rajan esineestä ulosteen äärimmäiseksi muodostumaksi.
Minä olen löytänyt tuon aineen. Se kuuluu taidemuotoon, jota elokuvaksi kutsutaan. Älkää silti erehtykö luulemaan sitä sellaiseksi. Ulli Lommel-nimisen miehen hengentuotos Tyttö Kellarissa on puhdas ja hirvittävä liukumiina. Luentoni päätteeksi saatte kaikki todistaa sen omin silmin, mutta iänikuisena showmiehenä minun on pakko hieman pohjustaa tulevaa katselukokemusta ensin kertomalla miksi tulin siihen johtopäätökseen, että tämä niin kutsuttu elokuva on ulosteen täydellinen metafyysinen ilmentymä.
Luodakseen täydellisen pökäleen, ihminen tarvitsee ensin jotain konkreettista josta se tehdä. Tämä on totta myös tämän elokuvan kohdalla, sillä Lommell on mitä ilmeisimmin pohjannut ulosteensa sisällön oikeasti tapahtuneeseen sieppaukseen. Hän käytti tositarinaa, me käytämme ruoka-ainesta. Reilu peli, eikö olekin? Kuten uloste, myös Tyttö Kellarissa on sisältä erittäin sekava ja järjetön. En tiedä, päättikö Lommel tahallisesti laittaa ulosteeseensa makaabereja ja tylsiä näkyjä aikuisesta miehestä panemassa nukkea, vääristyneitä syytöksiä ja sovinistisia aatteita. Ne kuitenkin ovat siellä, eikä missään ole mitään järkeä. Tuo järjettömyyden tunne on varmasti iskenyt meihin jokaiseen tutkiessamme suoltemme tuotoksia, ja tämä filmi onnistuu myös tuomaan esille saman tunteen.
Kuten te kaikki tiedätte, jos nostatte ulosteenne tukevasti käteenne ja olette terve ihminen, sen tekstuuri on rosoinen mutta samalla varsin lipevä. Tämä kuvastaa hienosti kellarissa sijaitsevan tytön tarinan kertovan filmin visuaalista ilmettä. Se on rosoinen, mutta kaksiulotteisen ja tylsän syvyysvaikutelman vuoksi myös samalla sileä. Väritys on täydellinen paskalle, sillä mukavat ja tummat ruskean sävyt ovat prominentisti esillä kautta elokuvan. Suorastaan klassikkopökäleistä!
Elokuvan kesto on myöskin täydellinen ulosteellinen ominaisuus. Tiedän, että 81 minuuttia voi tuntua vähältä ajalta, mutta aivan kuten silloin kun istut taco-illallisen jälkeen pöntöllä kiroten jumalia, myös Lommelin pökäle tuntuu aivan liian pitkältä lyhyestä kestostaan huolimatta. Aivan kuten ne pienet kakkatöräykset jotka eivät millään tule ulos, myös Tyttö Kellarissa tuntuu vain jankkaavan ja jankkaavan niin pahasti, että itse ainakin tunsin elävästi peräsuolessani poltetta sen loppupuolella. Ikävä kyllä elokuvan ja poltteen loputtua en ulosteelle tavanomaisesti kokenutkaan helpotusta, vaan sisälleni jäi vain tyhjä ja nuhjuinen olotila, jollaista en haluaisi enää ikinä kokea. Uhraudun kuitenkin teidän vuoksenne. Tällainen löyty tehdään vain kerran vuosisadassa! Teidän pitää myös nähdä tämä pökäleyden muodostuma!”
Todistuslausuntojen mukaan moni ihmisistä oli innostunut elokuvan katsomisesta luennon päätyttyä. Mutta itse luennoitsijakaan ei tuntunut tietävän, millainen voima Tyttö Kellarissa-tallenteella olikaan. Lopputuloksen me kaikki tiedämme. Lööppilehdet kutsuivat sitä Kakkalöylyksi. Sadat ihmiset hirttivät itsensä omaan ulosteeseensa elokuvan päätyttyä, ja luennoitsija katosi paikalta. Viisi päivää myöhemmin Ulli Lommel löytyi kuolleena kotoaan. Hän oli kuollut ummetukseen. Outona yksityiskohtana hänen kaikkien elokuviensa käsikirjoitukset löytyivät asunnon likasammiosta, johon ne olivat ilmeisesti ajautuneet vessanpöntön kautta vuosien varrella. Lommelin ruumiinavauksessa paljastui, että hänen suolessaan oli muodostumassa uusi käsikirjoitus, mutta se ei ikinä valmistunut yllättävän ummetuksen vuoksi. Tämä tapaus jäi elämään kansalaisten sydämissä ja mielissä muistutuksena siitä, että halvalla tehdyt rahastuselokuvat ovat aina pahasta.