Tobiaksella (Karlsson) on vähän kuviot kadoksissa. Poikaparka on uunituore pappi eikä oikein vieläkään tiedä, että haluaako edes ko. ammattiin. No, poika nyt kumminkin haluaa haastetta peliin, sillähän se selviää, ja anoo virkaa Tukholman köyhältä asuinalueelta, jossa osa ei tunnu edes tietävän, että missäpäin se kirkko sijaitsee. Homma ei luonnollisestikaan ota oikein sujuakseen, mutta mitä siitä kun vastaan tulee mielenkiintoinen, vastakkaista sukupuolta edustava persoona (ihanan uskottava Millhagen), jonka kanssa juttu alkaa luistaa ja elämä hymyilyttämään, vaikka tämä nyt sattuisikin olemaan pyörätuoliin loppuiäkseen joutunut sosiaalipummi. Mutta kohtalohan se siellä nurkan takaa kurkkii punoen juoniaan ja pian on luvassa jälleen yksi rakkaustarinoiden raskaansarjan painiottelu: nuoripari vs. muu maailma.
Kun tämä kirjastosta mukaan lähti, niin kannen perusteella ensivaikutelma oli jostain kumman syystä masentava. Senpä takia se kai nurkissa pyörikin useamman viikon. No, se kahden egen sakko sitten motivoi viimein tarkastamaan tämän plätyn, ja leffa oli päinvastoin erittäin positiivinen ja miellyttävä yllätys; neljää ja puolta tähteä harkittiin ihan puoliväliin saakka.
Kalaista tässä jutussa vaan on se, että leffa ei oikeastaan tuntunut olevan millään tavalla kovin erikoinen; joku voisi antaa tälle ainoastaan kolme tähteä ja olla asian ytimessä. Mutta tiedä sitten, oliko se tämä pohjoismainen fiilis – kaljaa, sukujuhlia ja oikeanpuoleinen liikenne – vai Bonnie Tylerin lähes itkettävä mahtihittizipale It’s A Heartache, joka jäi soimaan päähän loppupäiväksi, tai koskettavat hahmot ja kiitettävän rehti dialogi, mutta jokin tässä leffa tepsi ainakin meikäläiseen ja sai nostettua suupielet ylöspäin sadepäivänäkin. Suosittelen selvittämään, mitä tämä pätkä mahtaa tehdä juuri Sinulle.
nimimerkki: Sappy
