Pöhköä kökköä, joka on ihan kivaa katseltavaa. Tietenkin kaikki ovat lopputekstien rullatessa onnellisia.

10.4.2004 12:45

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Get Over It
Valmistusvuosi:2001
Pituus:83 min

Tervetuloa kiiltokuvamaailmaan, jossa toinen toistaan virheettömämmät nuoret telovat suhteitaan. Get over it – Älä jätä minua on pahimmillaan kliseisintä huumorintynkää aloittelijatasolla, mutta onpa niitä hyviäkin hetkiä 83 minuutin aikana. Kelausnappulan käyttö suvantokohdissa kylläkin tuntuu houkuttelevalta.

Elokuvan juoni on melko yksinkertainen: itsekeskeinen rokkari tulee ja vie tavis Berkelta (Ben Foster) unelmien tytön Allisonin (Melissa Sagemiller). Tämän jälkeen tavis nolaa itsensä tytön edessä voidakseen nolata itsensä uudelleen. Jatko ei ole kovinkaan yllättävää, vaan kyllähän sankari rakkautta tavoitellessaan vielä pari kertaa nolaa itsensä. Ilmoittautuupa hän jopa näytelmään, vaikkei koskaan ole näytellyt. Auttajaksi toivottomaan yritykseen siunaantuu Kirsten Dunstin näyttelemä kuuma pakkaus Kelly Woods. Toope sankari ei tietenkään huomaa, että Kelly on rakastunut häneen, kun taas ex-heila ei välitä jätöksen vertaa koko miehestä. Tosiasioiden huomaamatta jättämiseen voi vaikuttaa tosin mm. se, että Kelly vahingossa ampuu Berkea jalkajousella, Allison ei.

Mukana kuvioissa vilahtavat domina (Carmen Electra), onnettomuusherkkä ja isorintainen bimbo blondi sekä kiimainen pikkupiski ovat halpoja yrityksiä tehdä huumoria. Kertaakaan ei vitsien kohdalla tarvinnut nauraa, mutta onneksi pientä draamaakin on mukana, ja koulun versio Shakespearen Keskikesän yön unesta on paikoin valloittavaa katseltavaa. Näytelmänohjaaja Desmond Forrest Oates (Martin Short) on hauskin hahmoista, ja tarkoituksellisine kliseineen aika toimivaa stereotypioille kujeilua.

Get over it ei ehkä ole kekseliäs eikä edes kovin hauska, mutta itse ihastuin aivottomaan näytelmätolloiluun ja Kirsten Dunstiin jälleen mukavassa roolissa. Kirstenin Dream of me-kappaleen tulkinta oli todella kaunista kuunneltavaa (aargh, vajoanko moisen lässytyksen pauloihin?), joka tuo puolikkaan lisäpisteen. Ja kaikki huipentuu siihen kuuluisaan huikeaan improvisoituun musikaaliin ja tanssiaskeleisiin mm. Sisqon tahdissa.

Tietenkin kaikki ovat lopputekstien rullatessa onnellisia. Paitsi pakollinen pahis, joka kärsii virheidensä vuoksi. Tämä leffa on pöhköä kökköä, joka on ihan kivaa katseltavaa.

Arvosteltu: 10.04.2004

Lisää luettavaa